18. joulukuuta - Haley Joel Osment

Muistattehan Kuudennen aistin catch phrasen, "I see dead people"? Kotona tämä on väännetty muotoon "I smell dead people". Meillä nimittäin haisee.

Hajun syytä on etsitty kaikista mahdollisista koloista, muttei löydetty. Mistä lähtee raadon dunkkis? Voiko jonnekin pesiytyä kuollut rotta? Onko mahdollista että joku / jokin on maatunut niin ettei sitä enää löydy? Täytyy jatkaa etsimistä.

Perjantaina oli firman pikkujoulut. En mennyt. Nyt huutonauru raikaa käytävillä ja ihmiset luikkivat huoneesta toiseen ilmeisesti pahoitellen pahoja tekojaan. Ei jaksa kiinnostaa.

Parin viikon päästä on "läksiäispäivä". Kehtaisiko ilmoittaa aamukahveilla, että se suurin syy, miksi täältä on päästävä pois on ahdistava ankeus ja ihmisten idiotismi.

13. joulukuuta - Röh, röh. Sika tässä.

Joulu tulla jollottaa, mutta tuotepäällikkö kollottaa. Taas on ajatusten harhailu saanut minusta vallan. Mietin ja pohdin, mietin ja pohdin. Mitäkö mietin? En oikein mitään järkevää.

Onko työpaikan vaihto sittenkään ratkaisu elämänlaatuongelmaan? Tuleeko minun ikävä näitä tyyppejä? Kuinka selviän ensi viikosta? Millainen on seuraajani? Mitä pomo tarkoitti sillä että tuskin enää tavataan? Miksi edeltäjälläni on puhelimessa aina kiire?

Hmmm. Otan nämä merkkeinä.

Ja miksei uusi pomo soita? Miksei kukaan tunnu piittaavan lähdöstäni? Kuinkakohan asia on otettu vastaan uudessa paikassa? Onkohan ne googlanneet minut ja muodostaneet mielipiteensä?

Miksi kaikki tuntuu niin vaikealta?

11. joulukuuta - Höps ja röps

Irtonainen olo jatkuu edelleen. Tuntuu samalta kuin olisi juonut tyhjään vatsaan neljä tuopillista olutta. (Kännäämisriskin maaginen rajahan on siinä kolmessa tuopissa, neljäs on jo paheiden poluilla tallailua.)

En tiedä mitä odottaa, en tiedä mitä toivoa. Kuulin, että (ainakin) yksi tulevista työtovereista on hakenut saamaani paikkaa. Voi olla, että katkeruus on ensimmäinen tunne jonka uudessa duunissa kohtaan. Täytyy vaan ottaa sellainen asenne, etten tullut tänne ketään kyykyttämään, mutten myöskään turhia nöyristelemään. Olla reilu ja reipas, ottaa asiat sellaisina kuin ne eteen tulee.

Nykyisessä mestassa puolestaan meininki vain pahenee. Huh, kohta olen jo poissa - onneksi.

7. joulukuuta - Hyvää päivää ja näkemiin

Nyt se on tehty. Sanoin itseni irti.

Olo on omituinen, jotenkin irrallinen. Olen samalla innoissani ja jännittynyt, mutta myös kauhuissani ja kaihomielellä. Ilmeisesti kaikki tämä kuuluu kuitenkin taudinkuvaan.

Ensi viikon alussa menen kirjoittamaan sopimuksen uuden paikan kanssa. Joku voisi ihmetellä miksen pelaa varman päälle ja ilmoittanut asiasta täällä vasta sitten kun kaikki on salettia. En kuitenkaan jaksanut odottaa. Minusta oli reilumpaa kertoa heti, että lähdössä ollaan. Ja jos nyt joku ottaa asiakseen sabotoida tulevan uuden pestin minulta, niin siitä vaan! Hah. Sellaiselle ei sitten voi mitään. Sitten mentäisiin takaisin marketin kassalle hillumaan, eipä siinä sen kummempaa.

Mutta tässäpä tämä. Kohta tämä on ohi.

5. joulukuuta - Paras päivä ikinä.

Veronpalautuksia. Uusi työpaikka. Rysis otti ensi askeleen ilman tukea.

Olen niin onnellinen, että vatsassa kutittaa!

28. marraskuuta - Hapatusta

Jenkeissä oli Kiitospäivä. Monet amerikkalaiset ystävät listaavat kiitoksiaan sähköposteissaan ja blogeissaan. Minä mietin mistä voisin olla kiitollinen.

Olen terve. Minulla on terve mies ja terve poika.
Meillä on hiukan enemmän käyttövaroja nykyään, terveiset vaan Keijolle sinne ulosottoon!
Meillä on ihan mukavasti ruokaa, katto pään päällä, ihania sukulaisia ja paljon rakkautta.
Meillä on myös hulluja sukulaisia, mutta niistä ei onneksi tarvitse kauheasti välittää.
Meillä on ystäviä.
Meillä on mukava elämä.

Olen kiitollinen. Kaikesta huolimatta, kaiken takia.

25. marraskuuta - RIP, Juice

Juice oli tosi pyöreä ja sillä oli hikinen rätti otsalla. Yläasteen musiikin tunnilla koko luokka hakkasi kitaralla Viidettätoista yötä. En koskaan tiennyt nousiko se aurinko minusta, vai oliko se väriltään musta. "Ole mulle vähän aikaa hän" on paras riimi ikinä.

Tule takaisin, Juice. Mulla on jo nyt ikävä.

24. marraskuuta - Perjantai on pahin

Urp. Jopa juhnuttaa. Töissä ei ole tullut tekemisestä mitään, mutta sitäkin enemmän olen suihkinut netissä. Jii-haa!

Ihmiset ovat edelleen idiootteja. Jopa se eräs, jonka luulin olevan hieman järkevämpi. Ei ollut.

Mitäpä tässä muuta. Taidan lähteä viikonlopun viettoon.

16. marraskuuta - Ihan täynnä

PMMP. Ei enempää, kiitos. Jo riittää.

Armas Alvari. Ihan kiva, mutta ei tätä enempää. "Veistelykin" on oma lajinsa, Korhonen olisi kai voinut sen saattaessaan kertoa.

Finlandia-ehdokkaat. Just. Joo. Kiitos.

Susan ja Matti. Ihan miten vaan. Julkisuus, firma, mediakoulutus, onnenonkija, kuka käytti hyväksi ja ketä? Kiitos riittää.

Mervi ja Matti. Tukka pois ja linnaan?

Ja ihan vaan pienenä huomautuksena lopuksi: Paulan kontrollifriikkiys pelottaa. Pitääkö naisen päteä ihan joka asiassa? Ja se Susan, mitä sitten jos kertoo vanhemmilleen tapailevansa ministerismiestä? Tai mainitsee perustaneensa tarjoilupuljun? Eiköhän noita pahempiakin haaskoja ole olemassa? (Bonuksena: en tiennytkään että "mediakoulutus" on puolelle Suomea tuttu juttu, ohjeistusta julkisuuden hallintaan tuntuu olevan jokaisessa seuraamassani blogissa.)

10. marraskuuta - Ei mitenkään erikoinen päivä

Tajusin juuri, että ihmiset pelottavat minua. Pelkään lähes jokaista työkontaktiani. Pelkään etten ole heille tarpeeksi hyvä. Pelkään heidän mielipiteitään minusta. Pelkään jokaista suljettujen ovien takana käytyä keskustelua, pelkään jokaista liian pitkää katsetta.

Pelkään että minusta puhutaan pahaa.
Pelkään ettei minusta pidetä.
Pelkään.

Miten minusta tuli näin pelokas?

8. marraskuuta - Haa! Ja voi ei.

En saanut sitä myyjän paikkaa. Edes sitä myyjän paikkaa! Jösses, että olen käsi. Harmittaa.

Mutta tämän aamuinen haastattelu meni mukavasti. Toivottavasti haastattelijankin mielestä. Loppuviikosta kaiketi saan tietoa pääsenkö seuraavalle kierrokselle, eli soveltuvuuskokeeseen. Toivottavasti pääsen! Oli mukavaa.

Mutta että ei edes myyjäksi. Perskuta!

7. marraskuuta - Hyvää päivää ja näkemiin

Huh, mikä haastattelu. Vartissa sisään ja ulos. Kaksi haastattelijaa joilta tuli kysymyksiä kuin tykin suusta. Mikä kokemus! En tiedä ollenkaan haluaisinko edes paikkaa enää. No, tuskinpa tulen valituksi, mutta silti... Ja haastattelija kertoi tuntevansa nykyisen työpaikkanikin "joten kuten". Aaaargh. Ei sinne.

6. marraskuuta - Äh.

Huomenna saan tietää yhden työpaikkahakemuksen tulokset. Aamulla on myös yksi haastattelu. Keskiviikkona menen konsulttien tentattavaksi kolmannen paikan tiimoilta. Jotain edistystä sentään!

Ja nyt iski sitten se kuuluisa jämähdyshaikeus. Voi, kun tuotteemme näyttävät sittenkin niin mukavilta. Voi, työkaveri oli tänään niin mukava. Oi, sain kehuja! Pikkujoulutkin lähestyvät ja välipäivät olisi vapaita jos jäisin vielä tänne. Maaliskuussa tulisi ehkäpä vuosibonukset, kesän korvalla vielä ensimmäiset itse alusta loppuun suunnitelemani tuotteet markkinoille. Voi, haluanko sittenkään lähteä?

Reality check. Kyllä. Kyllä haluan lähteä. Muista paskafiilikset. Muista paskanakit. Muista kaikki säätöpaska. Muista niskaan lapioitu paska. Muista muiden paskat. Muista paska. Muista, muista, muista!

Voihan paska.

5. marraskuuta - Lussu

Muistatteko, kun lapsena oli suojasäällä tapana kasata räntälumesta keko kengänkärjillä ja sitten hypätä siihen täysillä? Lumi loiskui ja kengät oli sen jälkeen läpimärät.

Nyt tekisi mieli tehdä samoin, ainoastaan ei räntälumella, vaan pomon pään kanssa. "Mäts" ja sitten se olisi pelkkää verilussua.

4. marraskuuta - Harvahammas

Neljä ylhäällä, neljä alhaalla ja pirun kova ote. Ihana Rysä Pee. Niin söötti hymy ja niin söpö äkäilyilme. Hampaat todella tekevät ihmeitä!

3. marraskuuta - On se jumalauta

Tämän blogin nimi pitäisi olla Piinapenkki tai Mankeli. Sellaisessa nimittäin istutaan tai sellaisen läpi on meikäläinen vedetty.

Tänään firman yhteisellä aamukahvilla piti kuunnella huonoa "lepakkoläppää", eli eräs pomo ja uusi sateentekijä (ei sentään sateenkaari, hah hah) naureskelivat mahdollisen uuden duunarin seksuualisesta suuntautumisesta. Varsin hauskaa. Paitsi ettei ollut.

Entinen pomo kehui myös sateentekijää harvinaisen kauniisti, muisti kiitellä ja onnitella, mielistellä ja madostella. Voi, koska tämä kuherruskuukausi päättyy? En jaksaisi odottaa!

Lopuksi annettiin aplodit "meille kaikille".

Koska tämä kärsimys loppuu? Koska lävähtäisi paska silmille? Milloin paha saa palkkansa? Koska tulee tuomiopäivä jolloin panokset punnitaan?

2. marraskuuta - Sekavuutta

Huh. Kaksi työhaastattelua tänään. Kello on puoli neljä ja minä valmis unten maille. Haastateltavana oleminen on rassaavaa puuhaa.

Ensimmäinen duuni on peruskauraa, kaupan myyjä. Haastattelija tietenkin ihmetteli miksi olen lähdössä "hyvästä paikasta" vähemmän arvostettuun ja pienempipalkkaiseen hommaan. Vastaus on sinänsä helppo: en jaksa stressata enää. Ei elämä voi olla sitä, että kotisohvalta pitää hakata läppärin näppistä budjettitaulukot silmissä vilkkuen. Ei elämä voi olla sitä, että pitää koko ajan pysyä "tahdissa mukana", "antaa kaikkensa", "yrittää enemmän", "ottaa vastaan uusia haasteita". Minun tahtini määrää perhe, heille haluan antaa kaikkeni, heidän takiaan jaksan yrittää enemmän ja uskokaa pois, haasteita on riittänyt ihan tarpeeksi näiden kymmenen kuukauden aikana.

Tiedän, etten ole ensimmäisenä haastattelijan listalla. Voi olla, että hän epäilee sitoutumiseni astetta (ehkä syystä), haluani jatkuvaan asiakaspalveluun (erittäin hyvästä syystä!) ja jaksamistani pienen lapsen äitinä (ymmärrän hyvin). Saa nähdä kuinka käy -- menetys ei ole tietenkään mahdoton, mutta toisaalta pettymys on suuri jos en edes tuohon hommaan kelpaa.

Toinen tehtävä onkin jo sitten astetta vaativampi. Suuri yritys, suuremmat velvollisuudet, suurempi show. Homma olisi unelmaa, mutta samat sudenkuopat vaanivat siinä kuin tässäkin duunissa. Pääsin kuitenkin jo seuraavalle kierrokselle, joten toiveitakin on... En tiedä paranisiko uuden työn mukana yhtään mikään, mutta ainakin voisin sanoa näille näätänaamoille näkemiin, helvetissä tavataan!

Sekava fiilis, kaiken kaikkiaan.

1. marraskuuta - Onneton

Ei saa olla kateellinen. Ei saa olla kateellinen. Ei saa olla kateellinen.
Ei saa purnata. Ei saa purnata. Ei saa purnata.
Ei saa hermostua. Ei saa hermostua. Ei saa hermostua.

Sateentekijä on saanut kaikki ne hommat, joita itse yritin olla kehittämässä ja joissa olisin toivonut olevani mukana tekemässä, mutta ei saa olla kateellinen.

Sateentekijä on "uusi resurssi, jonka myötä vapautuu paljon energiaa tärkeään XXXX -työhön". Edellinen resurssi (minä) oli ilmeisesti tulppa joka sitoi energiaa XXXX -työltä. En mielestäni ollut, en todellakaan. Mutta ei saa purnata.

Sateentekijä ottaa haltuunsa ne hommat joista toivoin minulle liikenevän murusen ensi vuotta ajatellen, mikäli työhakemukseni muualle ei nappaa. Nyt hän tekee ne kaikki. Toisin sanoen: kaikki haaveeni jatkosta ovat haihtuneet, ainakin tässä lafkassa. Mutta ei saa hermostua, ei saa.

31. lokakuuta - Periaatteessa...

...ymmärrän firman pomon paineita, mutta miksi ihmeessä talouspäällikkö juttelee hänelle aina polviltaan?

Toimitusjohtaja siis istuu tuolillaan ja talouspäällikkö selittää hänelle asioita ollen polvillaan tuolin vieressä. Lisäksi talouspäällikön tapana on hoitaa asiansa kuiskaamalla ja erittäin keskittyneen oloisesti.

Homma näyttää hyvin intiimiltä. Liian intiimiltä.

29. lokakuuta - Who Needs Enemies?

Jo toiset häät joihin meitä ei ole kutsuttu. Mitä helvettiä? Onko mulla kuppa vai mikä? Mitä tämä on?

28. lokakuuta - With Friends Like These...

Juttelin pitkästä aikaa vanhan ystävän kanssa. Suunniteltiin tapaavamme jokin marraskuinen viikonloppu. Ihanaa, pitkästä aikaa! Mahtavaa nähdä! Sovitaan nyt saman tien tässä! Kalenterit esiin! Joo, ensi viikonloppu ei käy, eikä seuraava. Sitten on isänpäivä ja sitten J:n häät...

Hold it! J:n häät?!?!? J menee naimisiin?! Miksi, koska? Tai siis, nyt tiedän että koska, mutta miksi? Ja miksei meitä ole kutsuttu?!?

No, pienet häät. Vain 40 vierasta, perheet ja vanhoja kavereita. Ei mitään suurta. Ihan vaan yksi lauantai-iltapäivä siinä kuun puolivälissä.

Minä olin J:n kämppis vuodet. Minä tunnen myös tulevan vaimon. Minä olin lohduttava olkapää, perseelle potkija ja selkään hakkaaja vuositolkulla. Minä tunnen J:n. Minä olen "vanha kaveri".

Tuli melkein itku. Kiitti, "kuoma".

25. lokakuuta - Conga like you mean it!

Töissä pitäisi antaa 110 prosenttia, kollegan neuvo on "tehdä itsestäsi korvaamaton". Ei jaksa.

Kotona lapsi huutaa milloin riemusta, milloin raivosta. Aina on asiaa ja ehtymätön määrä energiaa. Ei jaksa. Kämppis on ärtynyt ja myrtynyt. Töihin pitäisi mennä, mutta aina nukuttaa. Koskaan ei saa kuulemma nukkua tarpeeksi. Vain mies voi valittaa näin sydäntäsärkevästi asiasta, jota ei kertakaikkisesti voi edes muuttaa. Ei jaksa.

Kaiken tämän jaksamattomuuden keskellä on hyvä, että taivaalta tulee jumalaton määrä vettä joka ilta. Ulkona raivoaa kyltymätön tuuli ja hyhmä. Ei tarvitse mennä ulos, ei kauppaan, ei kylään, ei kirjastoon. Ei viemään roskia, ei tuomaan tupakkaa. Hyvä, koska ei jaksa.

24. lokakuuta - Entinen pomo

Osuimme tänään samaan hissiin. Emme vaihtaneet sanaakaan toisillemme, emme edes katsoneet toisiamme. Hassua, teimme sentään töitä kolme vuotta kimpassa. Nyt ei edes viitsitä tervehtiä.

Vähän harmitti, muttei liikaa kuitenkaan.

22. lokakuuta - Sunnuntaina sataa aina

Olisipa aina sunnuntai. Verkkareissa voisi viettää useammankin päivän. Mutta huomenna taas tyly arki kutsuu -- uskomaton määrä tehtävää, uskomaton määrä asioita hoidettavana ja eteenpäin vietävänä. Väsyttää jo valmiiksi.

21. lokakuuta - Beta

Röh. Bloggerin Beta toimii kuin Ahti Karjalaisen auton suuntavilkut siinä kuuluisassa vanhassa vitsissä. Sylettää.

20. lokakuuta - Omituisten otusten kerho

Ahistaa, vituttaa ja väsyttää. Ja nimenomaan ahistaa - ilman d:tä - koska väsymykseltä ei jaksa edes ääntää sanoja oikein.

Olen lähettänyt noin puoli miljoonaa työhakemusta eri puolille pääkaupunkiseutua. On avointa hakemusta, välitystoimistohakemusta, suoraa hakemusta, epäsuoraa tiedustelua... Eikä yksikään ole tärpännyt. Kyllä kyrpii.

En uskonutkaan, että tämä olisi helppoa kuin hengitys, mutta ihmetyttää silti. Ja näistä kaikista paikoista joihin olen papereitani tuupannut, ainoa joka on viitsinyt vastata on ystäväni Mercuri Urval: "Olemme vastaanottaneet hakemuksesi ja kiitämme mielenkiinnostasi..." Blaa, blaa, blaa. Että kiitos, mutta ei kiitos.

Tekisi mieleni haistattaa koko saa*anan maailmalle hel*etilliset pas*at. Että kiitos, mutta ei kiitos. En enää jaksa, maailma. Tahdon ulos.

19. lokakuuta - Ei tätä kestä Erkkikään

Voiko mikään ottaa enempää pannuun kuin käytävällä jatkuvasti kaikuva huutonauru? Vastaan itse: ei voi. Huutonaurun on loputtava! Huutonauru pannaan! Älytön hirnunta on hanurista! PÄÄT KIINNI!

Ei voi olla noin hauskaa. Ei vain voi.

18. lokakuuta - Hyvä on

Lukekaa Jussi Siirilän kirja Teräsrinta.

17. lokakuuta - Pää puusta

Mitä siitä pitäisi ajatella, kun lapsi hakkaa vapaaehtoisesti päätään seinään?

Sälli seisoo reippaasti sohvalla ja iskee otsaluuta päin kiviseinää. Lyö ja nauraa, lyö ja nauraa, lyö ja nauraa, kunnes nuppi kolahtaa oikein kunnolla ja tulee iso itku. Lohduttelujen jälkeen kiipeää takaisin nojaamaan seinään ja alkaa hakata taas päätään. Lyö ja nauraa, lyö ja nauraa, lyö ja nauraa, kunnes...

Isänsä poika.

16. lokakuuta - Taidepläjäys

Kävimme kämppiksen ja jälkikasvun kanssa Ateneumissa. En tajunnut Pontus Hultén -näyttelystä mitään. Onneksi kämppis oli yhtä pihalla ja lapselle riitti se pyörivä peili.

Mikä nykytaiteessa mättää? Miksi en tajua siitä mitään? Miksi se ei sykähdytä, ei innosta, ei heilauta? Olenko tyhmä, rajoittunut, taidevammainen? Minusta nimittäin osa kokoelmasta oli yksinkertaisesti typeriä raapustuksia, osa helkutin rumia räpellyksiä ja loput omituisia Picasso-pastisseja.

Ja Maamme taulu -äänestyksessä minun ääneni sai Toipilas. Ei niin, että se olisi mielestäni Suomen Paras Taulu Ikinä, vaan siksi, että siihen liittyy toiveikas tarina, jonka äitini kertoi minulle ollessani todella sairaana pienen pienenä tyttönä.

15. lokakuuta - Richie Tenenbaum

Perheen karvaisempi vauva, siis se, joka väittää olevani lapseni isä, on ryhtynyt pelaamaan tennistä. Tennistä! Tennis on melkein yhtä paha kuin golf, ja se on jo paha se.

13. lokakuuta - Möläytys paljastaa kaiken

Sydämeni paikalla on kylmä kivi ja suonissani virtaa vihreä visva. Takapuoli ja terva ne yhteen soppii, salama voi iskeä kirkkaalta taivaalta ja kuolon kohdatessa taivaanportin avain on kadoksissa.

Olen tietoinen erään herran avoliiton ulkopuolisista aktiviteeteista. En ole henkilön kanssa sydänystävä, mutta enemmän kuin tuttu, olemme tunteneet "entisessä elämässä" toisemme suhteellisen hyvinkin. Avopuolisoa en tunne laisinkaan, en ole tavannutkaan häntä.

Olen keskustellut henkilön kanssa aiheesta, olen saattanut tiedoksi syvän paheksuntani, olen usuttanut oman kämppikseni puhumaan järkeä äijälle, olen kieltäytynyt "suojelemasta" herraa alibeilla ja selityksillä. Olen uskoakseni tehnyt ns. perusosuuden, mitä kaverilta voi vaatia. Hän tietää, että en hyväksy, enkä siedä tilannetta.

Eilen näin pettäjän avopuolison valokuvan. Hän on iso tyttö. Iso. Valtava.

Ja mitä minä menin sanomaan? "Onks toi se? Sehän on... Siis ei ihme, että ukko pettää."

En voinut uskoa, että sanoin niin. Siis minä, joka uskon että sisäinen kauneus merkitsee enemmän. Minä, joka toitotan, että ketään ei ole karvoihin katsomista. Minä, joka väitän, että ketään ei saa kohdella huonosti ihon, hiusten, silmien, hampaiden väristä johtuen. Minä, joka olen raivonnut anorektikkomalleista, kieroutuneesta kauneuskäsitteestä, persjalkaisten puolesta laihdutuskulttuuria vastaan.

Sisälläni asuu ilmeisesti kuitenkin idiootti, joka uskoo että poskipuna ja push-upit ne naisen tekee, laiha olla pitää ja mies on paree pitää tyytyväisenä ettei vieraita kattele. Sisäinen idioottini haluaa meikata aamuisin vähintään tunnin ja ajattelee, että naisen työ on pitää ulkonäöstään huolta.

Kuka on kasvattanut sisäisen idioottini? Mistä idiootti on oppinut asenteensa? Miten sisäistä idioottiaan voi kouluttaa? Ja vaikein kysymys kaikista: ohjaileeko sisäinen idiootti tietoista toimintaani ilman että tajuan sitä?

2. lokakuuta - Tilannekatsaus

Ahdistaa edelleen valtavasti.

Siinä kaiketi ne tärkeimmät.

21. elokuuta - Tyypit, I

Käytävän ihan perimmäisessä päässä istuu toimiston ensimmäinen kaunis poika. Nyt kauniita poikia on enemmänkin, mutta hän oli se ihkaensimmäinen, ihka-ihquin. Silmälasipäinen, mutta trendikäs sellainen. Muodikkaasti kalju. Pitkä. Urheilullinen. Kulkee käytävällä kevein askelin, tulee lähelle, katsoo suoraan silmiin. Nauravainen flirttailija. Kuuntelee - ja muistaa kerrotut asiat. Harvinaista tässä talossa.

Hän vaikuttaa täydelliseltä. Hän on kaikkea muuta.

Kaunis poika on ilmeisesti ollut kaunis aina. Hän on aina ollut luokan suosituin sälli, stara, jonka varjossa aknenaamat vinkuivat. Hän tekee itsetietoisen eleen suullaan sanottuaan jotain hauskaa. Hän katsoo kanssakeskustelijan vaatteita ja rintoja ennen kuin kohdistaa katseensa silmiin. Hän nauraa liikaa ja liian kovaa pomon vitseille. Hän sälyttää tylsät hommat muille.

Hän ei ole koskaan ollut pulassa. Hän luottaa, ettei koskaan pulaan joudukaan.

17. elokuuuta - Jos luulin, että eilen oli kamalaa...

... vähänpä tiesin. Olin tänään korruptiotapaamisella ryhmän kanssa ja saimme varsinaisen tietopläjäyksen uudesta yrityksestä. Vierailu oli mukava, tarjolla oli kunnon kahvia ja aamiaissämpylöitä. Maha täynnä taapersin takaisin konttorille...

... missä minua odotti helvetti. Pomo oli vihainen, koska olin aamupäivän poissa. Piipitin olleeni asiakaskäynnillä, mutta taisi kaikua kuuroille korville. Sain tuta selkänahassa mitä "kiiiiirreeeelliset" hommat tarkoittavat. Akka seisoi selkäni takana ja katsoi että sähköpostini laulaa materiaalitoimituksia eteenpäin.

Iltapäivätupakalla mietin aamuista vierailua ja kuinka mukavalta ko. firma vaikutti. Voisikohan sinne lähettää avoimen hakemuksen?

16. elokuuta - Pöh

Eilen: Kaksi palaveria, neljä tapaamista.
Tänään: Kolme palaveria ja iltabileet päälle.
Huomenna: Yksi palaveri, kaksi tapaamista, myöhäinen työlounas.

Olen helvetissä.

15. elokuuta - Liian ikävää

Olen hengissä, mutta hädin tuskin järjissäni. Mitä helvettiä olen mennyt tekemään? Miksi tulin takaisin töihin? Miksi, miksi, M-I-K-S-I?

Liian ikävä rysäpöksyä, liian ikävä aamu-unia, puurorumbaa, päiväkävelyä, iltapäiväoleilua, alkuillan halimista. Liian ikävä kotiin, liian ikävä lasta. Kuolen tähän ikävään.

Olen hullu idiootti. Hullu idiootti!

8. elokuuta - Supinaa

Inhoan supinaa. Vihaan kuppikuntia, jotka keskenään naureskelevat, kuiskuttelevat ja katselevat alta kulmain ohi kulkevia ihmisiä. Eniten vihaan teinityttöjä jotka supisevat keskenään ja räjähtävät röhönauruun kohteen kuljettua ohi. Vihasin supinaa jo silloin kun itse oli teinityttö - ja kyllä, ehkä juuri siksi, että pelkäsin itse olevani supinan kohteena.

Töissä on nykyään samanlaista. Meillä valitsee varsinainen supi supi -kulttuuri. Talo on täynnä pikkuporukoita jotka natisevat ja kitisevät keskenään, kuiskuttelevat ja katsovat alta kulmain muita. Koskaan et heidän porukkaansa pääse, koskaan et heidän mielipiteitään muuta.

Olen toista päivää töissä ja jo nyt pelkään olevani supinan kohteena. Jo nyt muistan miksi vihasin tätä paikkaa niin paljon. Supi supi vaan, näätänaamat. CV:n päivitys alkaa nyt!

31. heinäkuuta - Hmph!

Palaan viikon kuluttua töihin. Kyllä, samalle työnantajalle. Kyllä, samalla palkalla. Ei, vaan eri paikalle.

Annoin periksi ja otin vastaan vuoden sijaisuuden. Kyllä, ottaa päähän. Kyllä, hermostuttaa. Ei, en aio jäädä odottamaan sopimuksen loppumista, vaan etsin aktiivisesti uutta paikkaa.

Takaisin samaan vanhaan. Kyllä, ottaa päähän. Kyllä, edelleen hermostuttaa. Ei,en tiedä miten oikein suhtautua.

Kaikki on uutta ja samalla tuttua. Kaikki on ennallaan, mutta samalla muuttunutta. Enkä tiedä, haluanko edes tottua tähän.

12. heinäkuuta - Maalla on mukavaa

Suuntaan jälkikasvun kanssa maaseudun huomaan, isoäidin lihapatojen ääreen, kukkia haistelemaan ja ruohon kasvua seuraamaan. Iloista heinäkuuta kaikille, nähdään elokuun alkupäivinä!

11. heinäkuuta - Loma

10. heinäkuuta - Jälkipelit

Haa! Arvasin! Huuliltalukijat on jo palkattu hommiin.

Kisojen jälkeen on ollut hieman tyhjä olo. Katsoin jopa loppuottelun tänään kakkoselta uudelleen. Mitä jäi mieleen?

- Argentiina pelasi hyvää palloa ja El Diego on huiman hoikka.
- Brasilian aneemisuus.
- C. Ronaldon silmäniskut.

- David Beckham ei jaksa enää juosta.
- Englanti tippui taas liian aikaisin.
- Freddie tappeli jälleen joukkuekaverin kanssa. Onneksi Henke jaksoi rakentaa rauhaa.
- Gerrard ei loistanut taistelutahtoa kuten seurajoukkueessaan. Sääli.
- Hollannin ja Portugalin korttipeli.

- Italialaisten lyhyet tukat. Ei enää pantavirityksiä.
- Juventuksen pelaajat. Joutuuko Cannavaro oikeasti kolmosdivariin kotimaassaan?

- Kaaaaaaaaahn! Ikihonka tuimisteli pronssipelissä kuin ennen vanhaan.
- Lehmannin rankkaritorjunnat.
- Maalimäärä. Blatterille tiedoksi: ei se määrä, vaan se laatu.
- Nyberg oli kisastudiossa ihana.

- Owenin polvi on ikimäsä.
- Peter Crouch. Huh. Pelottava sätkijä.

- Rooneysta ei tätä tahtia kasva kunnon pelaajaa.
- Svennis ei tajua taktiikasta mitään.
- Totti ei väläytellyt, mutta oli kuitenkin kisojen tehokkain syöttäjä.
- Urheat kannattajat, varsinkin saksalaiset.

- WAGS: rasvaimua, silikoneja, liikaa muovia.
- Xabi, Xavi... Espanja ei vain onnistu.
- Yksinäiset kärjet. Milloin 4-4-2 muuttui 2-7-1:ksi?
- Zidanen pääpusku.

9. heinäkuuta - Forza Italia!

8. heinäkuuta - Kesäbiisi

Hesari äänestytti Suomen synkimmän laulun. Ilta=Sanomat arvuutteli Plussan puolella kesän parasta autoilubiisiä maskottinaan isäni suuri suosikki Maarit. Juttu nosti muita korkeammalle Popedan Pitkän kuuman kesän, Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuman ja em. Maaritin Jäätelökesän.

Hesarin ykkösestä, Hintriikasta, en osaa sanoa mitään, mutta synkistelulistan kakkonen, Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen, on jo ehtaa ahdistusta. Monista muistakin kappaleista olen listan äänestäjien kanssa samaa mieltä. Itselleni nuoruusvuosina suurinta masennusta aiheutti Radio Mafian joulukuun voimasoittokappale, Leevi&Leavingsin Jossain on kai vielä joulu. Niin haikea, samalla niin iloinen, niin toiveikas, ja jotenkin niin muualla... poissa, mennyt, saavuttamattomissa. Jossain sataa valkeaa lunta / Jossain, ja on kaikki kuin unta / Jossain koko aurinkokunta / Uuden toivon saa.

Mutta Iltis petti taas autoilubiisi -listallaan. Myönnetään, Jäätelökesä on ihan jees, Pitkä kuuma kesä ookoo. Mutta Moottoritie on kuumennut jo hieman liikaa, Valvomosta en ole koskaan kuullutkaan ja Mamba on kamala. Miksi tästä piti vielä äänestää kun voittaja on ollut selvillä jo vuosien ajan: paras kesä-, autoilu- ja kesäautoilubiisi on Tehosekoittimen Asfaltti polttaa. Ehdottomasti.

2. heinäkuuta - 20 vuotta ja sikana

Lindsay Lohan, 20 vuotta tänään. 20 vuotta! Ahdistun kun ajattelenkin. Liian rikas, liian kuuluisa, liian nuori... Voiko pää kestää, kun on saanut kaiken liian varhain?

9. kesäkuuta - Plan B

Olen edelleen valtavan vihahdistuksen vallassa. Olen yrittänyt laittaa paperille itselleni selvitettäviä asioita, olen yrittänyt saada jotain tolkkua asiain nykytolaan.

Mahdoton tehtävä.

Jotain tarttis kuitenkin tehrä. Mutta mitä tekee monessa liemessä marinoitu assari joka osaa kaikkea vähän, muttei mitään paljon? Ryhtyy konsultiksi?

8. kesäkuuta - Meitä on ainakin kaksi

Edelleen olen sitä mieltä, että mä olen klassinen esimerkki työuupuneesta. Sellaisesta, joka on joskus epäonnistunut, eikä pääse siitä yli. Pelkään uusia epäonnistumisia ja usko omaan osaamiseen on nolla. Siitä syystä sitten teen virheitä ja keskittymiskyky on olematon. Epäonnistun lisää ja sitten tulee paniikki. On pakko vihata työtä, koska muuten en voisi hyväksyä sitä, että epäonnistun siinä.. tiedän, ajatuskuvio on kiero, mutta oikeasti ihan tavallinen.

Pauliina Kuiskutusta -blogissa.

Mitä tälle ololle pitäisi tehdä? Juttelen entisten työkavereiden kanssa ja puhun itseäni suohon. Yritän olla ystävällinen, vaikka mieleni tekisi haistattaa paskat. Puhun yhdetekeviä tyhjänpäiväisyyksiä, vaikka haluaisin huutaa ilmoille päässäni kuumottavat kysymykset.

Olinko niin huono? Vihaatteko te kaikki minua? Mitä teen tämän jälkeen? Miksi kukaan ei tue minua? Olenko niin huono?

7. kesäkuuta - Kiitos ja anteeks'

Olen aivan poikki. Täysin ja totaalisen väsynyt henkisesti ja fyysisesti. En jaksa enää mitään.

Kävin työpaikalla. Juttelin niitä näitä mukavia Neiti Tärkeän Graafikon kanssa. Hän on mahtavan innoissaan asioista joita hän on päässyt tekemään, kaikki on nyt niin ihanaa, mikään ei enää mätä, vihdoinkin muutosta jarruttavista jääristä on päästy eroon.

Olin siis kaiketi jäärä. Jarruttava jäärä, hankala ihminen, kykenemätön hoitamaan tehtäviäni, mahdoton työtoveri. Mitäpä sitten siihen sanomaan? Niin, onhan se mukavaa että nyt tulee sitten uusi ihminen näihin kuvioihin mukaan. On mahtavaa että saadaan uutta verta vanhaan pakkiin. Tottahan se on, että asiat muuttuvat koko ajan. Kyllä pitää olla ammatti-ihminen tekemässä näitä juttuja. Joo, olihan se vähän sellaista se mun tekeminen. Juu, ehkä tää ei sitten ollut mun paikka.

Miksei kukaan ikinä sanonut edes kiitos? Miksei kukaan antanut ikinä edes negatiivista palautetta? Miksei kukaan kommentoinut, kertonut mielipidettään, ehdottanut parannuksia, pompotellut kanssani ideoita? Mielestäni annoin paljon ja tein parhaani. Väänsin ja käänsin, keksin uusia konsepteja, mietin parannuksia vanhoihin. Yritin kympillä.

Mutta minkäs teet? Neiti Tärkeä Graafikko sai taas painettua mieleni pohjamutiin, olen nolla. Rouva Entinen Pomo oli onneksi poissa, mutta uskoisin että hymy on korvissa unissakin.

Itkettää.

6. kesäkuuta - Hankkikaa lapsi, mutta omalla vastuulla.

Mulla ei ole enää työpaikkaa.

Paikka meni uusjakoon ja hommaan palkataan uusi, kokopäiväinen ja vakituinen tekijä. Tietenkin uudella ammattinimikkeellä, eihän meillä nyt sentään äitiyslomalaisille potkuja anneta. Entinen pomo sanoi lounaalla, että ei halua enää koskaan mun kaltaista "luovaa" ihmistä tuohon asemaan.

Mahtaa Neiti Tärkeä Graafikko olla nyt tyytyväinen. Hän pääsi puolessa vuodessa tekemään systeemit uusiksi, ilman minkäänlaista kysymistä muilta. Ja nyt tuo sitten remmiin omat suosikkitekijänsä hoitamaan hommat. "Kun eihän se Melli ollut mitään kouluja käynyt ja muutenkin se oli sellasta räpellystä."

Mahtaa Rouva Entinen Pomo olla innoissaan. Hän saa nyt valita itselleen ihan ikioman assarin. Juuri sellaisen kuin haluaa. "Joo kun nää aikataulut mätti aina, kun eihän se Melli näistä ikinä osannut pitää kiinni."

Toivottavasti homma toimii uusilla systeemeillä ja tekijöillä.

Ahdistaa. Ahdistaa, ahdistaa. Ah-dis-taa. Mitä helvettiä mä nyt teen?

1. kesäkuuta - Minuus (eli Oodi Moto Guzzille)

Vaikka olen kiinni kaupungissa, työpaineissa, perheriidoissa, rahahuolissa, likaisessa keittiössä, puristavissa kengissä, väsymyksessä, vitutuksessa, olen vapaa moottoripyörän selässä.

Syksyllä tuijotan kalvakkana toimiston harmaata seinää sateen hakatessa ikkunaan, haistan märkien kenkieni lemun ja päällystakin tympeän kosteuden. Muistutan itseäni, kuinka tämä vitoskerrokseen teljetty päätetyöläisnynny on kaikkea muuta kuin todellinen minäni.

28. toukokuuta - Hah.

Maikkarin "lauantaiaction" leffa: American Beauty. Action? Juu, ei.

27. toukokuuta - Hei! Älä vie sitä, se ei ole talon lehti!

Totta mooses äitien pitää kahvitella lasten kanssa, mutta miksi juuri siinä kahvilassa, joka on tarkoitettu nimen omaan rauhaa ja hiljaisuutta etsiville? Miksi piti kakaraterrorilla tyhjentää koko muu kahvila? Mammalahko, sillä on valta ja voima amen.

Näin Birdy Siiveniskuja -blogin viimeisimmässä merkinnässä. Vaikka olen itsekin "mammalahkolainen", olen jokseenkin samaa mieltä. Kaupungissa pitää olla paikkoja joissa saa olla rauhassa ja hiljaisuudessa.

"Kakaraterrorismista" en kuitenkaan ole ihan varma. On monenlaisia lapsia, myös rauhallisia ja hiljaisia. Joskus lapsilla on vain liikaa sokeria veressä. Silloin vanhempien kannattaa miettiä, onko kahvilaympäristö paras mahdollinen paikka viettää aikaa jälkikasvun kanssa. Itse en jaksa istua kitisevän vänkkävauvan kanssa missään - olemme yrittäneet totuttaa poikaamme myös ruokaravintolaympäristöön, mutta joskus se on vain liikaa meistä jokaiselle, ja silloin on vain helpompaa lähteä pois. Vaikka jalkoja ja päätä pakottaa, janottaa, pissattaa ja potuttaa, kahvila/ravintola (varsinkin pieni ja intiimi sellainen) ei ole aina se paras paikka.

Minäkin haluan selata lehteäni rauhassa, ilman huutoa ja mekkalaa. Lapsien lisäksi haluaisin päästä eroon myös lempipaikkani valloittaneista eläkeläispapoista jotka kuulokojeet tykyttäen huutavat toisilleen veikkausvihjeitä, rastatukkaisista taidelukiolaisista joiden joka toinen sana on vittu ja vihaisista keski-ikäisistä vapaapäivän viettäjistä jotka ilkeilevät toisilleen aamupäivän kolmannen tuopin jälkeen kauppakassien sisällön tursutessa lattialle. Menkää pois ja antakaa mun juoda kahvini rauhassa.

Huom! Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö lapset saisi käydä kahvilassa ja ravintolassa. (Tai papat, koululaiset ja kotirouvat.) Mutta lastenkin pitää ymmärtää ettei ravintolassa riehuta, vaan istutaan rauhassa ja jos tila/tilanne on sellainen, että hiljainen ja rauhallinen keskustelu on paikallaan, silloin ollaan hiljaisesti ja rauhallisesti. Heitänkin pallon vanhemmille; opetatteko lapsillenne ravintolakäytöstä? Tietävätkö kullannuput kuinka kahvilassa käyttäydytään?

26. toukokuuta - "Oh Lord, won't you buy me a Mercedes Benz..."

Ihmiset nousevat pahan Seiskan valtaa vastaan! Lordin pyyntöjä ei kunnioitettu! Seiska tekee rahasta mitä vaan! Nettivimma leviää! Tilauksia peruutettu! Mainostajat pakenevat! Lehdet poistetaan hyllyistä! Elämäntyö tuhottu!

Rauhoittukaa. Se on vain yksi hemmo Rovaniemeltä, jolle kauhuimago on temppu tehdä tiliä. Ja siihen temppuun kuuluu "anonyymiteetti", arvoituksellinen mies maskin takaa -läppä. Tällä ilmiöllä tekee rahaa monet muutkin tahot kuin Allerin julkaisut - ja niihin kuuluvat Lordi bändinä, Arska Tiainen managerina ja SonyBMG levy-yhtiönä. Vai luulitteko, että tämä koko jumalaton julkisuusrumba pistettiin pystyyn vain pelkästä rakkaudesta Suomen kansaa ja Euroviisuja kohtaan?

25. toukokuuta - Seis maailma, tahdon ulos!

19. toukokuuta - Tähän ei eläin kykene.

Pyrstöyskä tarkoittaa ripulia. Mahtava sana! Aivan mahtava!

16. toukokuuta - Hyvä ruoka, parempi mieli

15. toukokuuta - The Ultimate Death Match

Jessica Fletcher vs. Ben Matlock. Minä ainakin katsoisin katkeraan loppuun saakka.

13. toukokuuta - Ahdistuksen multihuipennus

Tämä ei lopu koskaan. Ei koskaan.

Tunsin joskus joukon ihmisiä joiden kanssa olin paljonkin tekemisissä. Tunsin toisenkin porukan joiden joukkoon liityin samaan aikaan. Eräs päivä nousin ylös ja lähdin pois. Nyt nuo kaksi ryhmää ovat löytäneet toisensa ja jakavat yhteiset intressit.

Miksi tämä on niin pieni kaupunki, pieni maa ja maailma? Miksi?

En kehtaa mennä ulos enää koskaan. Joudun vaihtamaan nimeni, naamani ja osoitteeni. Toivon, voi että toivonkin, että minut on näiden vuosien jälkeen unohdettu. Unohdettu kokonaan.

12. toukokuuta - Leffalista

Jos olet nähnyt näistä yli 70, olet luuseri. Näin sanoo Salanimi.

(x) 8 Mile
(x) Ace Ventura
( ) Ace Ventura: Luonto kutsuu
(x) Addams Family
(x) Air Force One
( ) Alexander
(x) Along Came Polly
(x) Amelie
(x) American Beauty
( ) American Pie
( ) American Pie 2
( ) American Wedding
(x) Aristokatit
(x) Austin Powers
(x) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
( ) Austin Powers: Kultamuna
(x) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
(x) Big Fish
(x) Blues Brothers
(x) Blues Brothers 2000
(x) Boys don’t cry
( ) Calendar Girls
(x) Casper
(x) Cast Away
(x) Catch Me If You Can
(x) Chigaco
(x) Dancer in the Dark
(x) Deep Blue Sea
(x) Deep Impact
(x) Die Hard
(x) Erin Brockowich
( ) Eurotrip
( ) ET
(x) Fight Club
(x) Forrest Gump
(x) Fucking Åmål
(x) Grease
(x) Halloween
(x) Harry Potter: Viisasten kivi
(x) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
( ) Harry Potter: Azkabanin vanki
( ) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Heinähattu ja Vilttitossu
(x) Helmiä ja sikoja
(x) Herrasmiesliiga
(x) Hevoskuiskaaja
( ) Honey
(x) How to Lose a Guy in 10 Days
(x) Häjyt
( ) I am Sam
(x) I, Robot
(x) Ihmeperhe
(x) Independence Day
( ) Jali ja suklaatehdas
( ) Just Married
( ) Karhuveljeni Koda
(x) Katto Kassinen
( ) Kauna
( ) Kaverini mahtava Joe
(x) Kellopeliappelsiini
(x) Kimpassa
(x) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
(x) Kuka sanoo tahdon?
( ) Kukkia ja sidontaa
( ) Kummelin kultakuume
(x) Kuudes aisti
(x) Kuutamolla
( ) Lapsia ja aikuisia
(x) Leijonakuningas
(x) Meet Joe Black
(x) Melkein julkkis
(x) Men in Black
(x) Men in Black 2
( ) Mio poikani Mio
(x) Morsian karkuteillä
(x) Moulin Rouge
(x) Mr. and Mrs. Smith
( ) Nemoa etsimässä
(x) Notting Hill
(x) Ocean’s eleven
(x) Ocean’s twelwe
(x) Olimme sotilaita
(x) Pahat Pojat
(x) Painajainen Elm Streetillä
(x) Pelastakaa sotamies Ryan
( ) Pelikaanimies
(x) Piano
(x) Pieni suklaapuoti
(x) Pikkunaisia
(x) Pirates of the Caribbean
(x) Pitkä kuuma kesä
(x) Pretty Woman
( ) Riku Rikas
(x) Romeo & Julia
(x) Saksikäsi Edward
(x) Sairaan kaunis maailma
(x) Save the Last Dance
( ) Saw
(x) Scary Movie
( ) Scary Movie 2
( ) Scary Movie 3
(x) School of Rock
(x) Scream
(x) Scream 2
( ) Scream 3
(x) Seitsemän vuotta Tiibetissä
(x) Seven
(x) Shrek
(x) Shrek 2
(x) Signs
( ) Sinussa on se jokin
(x) Sound of Music
( ) Space Jam
(x) Spider-Man
(x) Spider-Man 2
(x) Spy Game
(x) Starsky and Hutch
(x) Syksy New Yorkissa
(x) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(x) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(x) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(x) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(x) Ten Things I Hate About You
(x) Terminaattori
(x) Terminaattori 2
(x) The Day After Tomorrow
(x) The Fifth Element
( ) The Grinch
(x) The Mexican
(x) The Ring
( ) The Ring 2
( ) The Terminal
(x) The Truman Show
( ) The Village
(x) Thelma & Louise
(x) Tiedän mitä teit viime kesänä
(x) Tiedän yhä mitä teit viime kesänä
(x) Titanic
(x) Top Gun
(x) Troija
(x) Unbreakable
(x) Uneton Seattlessa
( ) Valehtelija, valehtelija
(x) Vanilla Sky
( ) Vihreä maili
(x) Viimeinen Samurai
(x) Vuosi nuoruudestani
( ) Wicker Park
(x) Yksin kotona
(x) Yksin kotona 2
( ) Yksin kotona 3

Jaa-a. 111 leffaa 154:stä. Vai luuseri? No, leffaluuseri sitten.

11. toukokuuta - Idol my ass!

Realityn katsomisvimmani on ylittänyt kaikki järkevyyden rajat. Piti käydä netissä katsomassa kuka putosi American Idolissa tällä viikolla. (Olen säälittävä! Säälittävä!)

Ja se on Chris! Chris suosikkini Chris! Uskomatonta! Vain pölhöt ovat jäljellä, viimeisen kolmen viikon aikana kaikki vähääkään kiinnostavat laululintuset on tiputettu unholan syöveriin. Plääh!

Mutta mitäpä kertoo Amerikoista se, että 35% ihmisistä pitää tärkeämpänä äänestää Idol-skabassa kuin presidentinvaaleissa... Ehkäpä he ansaitsevatkin Dubyan.

10. toukokuuta - Meemi on aina jees.

Suolaista vai makeaa?
- Makeaa, jos tarjolla on Geishaa, Fazerin lilaa tai Mövenpickin jätskejä. Suolaista, jos se on pistaaseita ja hyvää Caesar-kastiketta.

Esine, jonka katoaminen surettaa yhä?
-Tanja-nalle joka jäi lontoolaiseen hotelliin. Olin 5 ja puoli vee.

Ihminen jonka olet kadottanut/menettänyt?
- Oi, monta. Mutta ehkä eniten se Amerikan vuosien poikaystävä. Olisin halunnut kuulla, onko hän päässyt jo naimisiin ja saanut Harrikka-kaupan pystyyn. Sen sijaan minulle kerrottiin, että huruelämä vei viikarin jo kauan, kauan sitten.

Viikonpäivä josta pidät?
- Torstai.

Kuukausi josta tykkäät?
- Syyskuu.

Mieleenpainunein kirja?
- Aargh! En tiedä, en osaa valita. Ääääh. Ensimmäinen aikuisten osastolta lainaamani kirja oli "Vanki nimeltä Papillon". Ehkä se avasi silmät uuteen maailmaan naiivilta kymppivuotiaalta.

Muistatko haikeudella yhtään opettajaasi?
- Kyllä. Kahtakin ihanuutta - molemmat äkäisiä naisia.

Haaveiletko lottovoitosta?
- Joka viikko.

Pidätkö tavarataivaasta?
-En. Tavara on turhaa.

Vai oletko minimalisti?
-Pyrin siihen.

Onko tämä päivä ollut hyvä päivä?
- Oikein kiva. Perusmukavuutta joka taholla.

4. toukokuuta - Kunnon apulaisia kun on niin vaikea saada

Asiakasta on vaikea miellyttää. Milloin myyjä kiusaa liian innokkailla kysymyksillään, milloin myyjää ei tavoita tai tämä ei osaa neuvoa ymmällään olevaa asiakasta. Useimmiten ärsytyksen syynä on liian kiireinen, kopea tai kerta kaikkisen tyly asiakaspalveluhenkilö.

Ravintolassa ihmettelemme viidennen gt:n ja laskun kuudelle jakamisen jälkeen pitäisikö väsähtäneen oloiselle tarjoilijalle edes jättää tippiä. Kun kysytään maistuiko ruoka, mutisemme rasittuneina jotain puolivillaista ihan hyvästä ja mietimme pitääkö sitä nyt koko ajan juosta tiedustelemassa milloin mitäkin, onkohan tässä paikassa jotain mätää...

Ruoka on yleensä pahaa, sitä on liian paljon tai vähän, ainakin se on liian kylmää tai kuumaa ja hanaolut on aina väärän merkkistä. Palvelu on hidasta, kömpelöä ja jankkaavaa. Onko se nyt niin vaikeaa saada seitsemän hengen seurueen tilausta keittiöön asti, kun vain neljä meistä vaihtaa lisukkeet toisiin ja kahdella on allergian takia vaikeuksia päättää? Ja viimeistään kokilla on huono päivä ja suosikkijätski on loppu. Voisikohan laskun loppusummasta tinkiä?

Kaupassa ihmettelemme myyjän ynseyttä, vaikka itse melkein murahdimme hein. Jäi vain sanomatta kun eipä tuo tajunnut tervehtiä ensin. Haluamme kassajonon liikkuvan ripeästi, mutta omalla kohdallamme vaadimme henkilökohtaista palvelua. Heitämme rahat kassahihnalle ja odotamme niitä käsi ojossa takaisin. Luultavasti pimu on vielä laskenut väärin. Siitä kannattaa aina sanoa! Tupakat tietenkin unohtuivat ja muovipussi otetaan kaupan päälle. Miksi kassista pitäisi maksaa? Olenhan ainakin vielä lähes kanta-asiakas!

Käytännön kenttätyössä kypsyneenä uskallan todeta, että suomalaiset eivät ole asiakaspalveltavaa kansaa. Me emme osaa käyttäytyä. Emme ymmärrä, että liiketapahtumassa vastapuolella on toiveitamme toteuttamassa toinen ihminen - ei kone, ei piika, ei pikkusieluinen puoliaivo. Asiakaspalvelussa vastapuolena on palveluhenkilö, ei palvelija. Se, että asiakkaalla on rahaa, ei tarkoita että hänellä on kaikki valta tai että hän olisi aina oikeassa.

28. huhtikuuta - Kun ei ole mitään sanottavaa...

...niin aina voi osallistua meemiin. Eka on vaikka mistä ja toinen Jospalta. Kakkosmeemi on hieman "tuunattu", koska uusi digikamerani on vielä matkalla Veikkolan logistiikkakeskuksesta tänne Hakaniemen rantaan - nyt kuvailen asioita suusanallisesti, visuaaliset viritykset saatte myöhemmin.

Olen Christina Kaltiala ja asun Hyvinkäällä. Ammatiltani olen 32-vuotias arkistomestari, mutta intohimoni ovat paini, hiihto ja ristipistot. Myös karaoke on lähellä sydäntäni. Lapsiakin on siunaantunut jo viisi kappaletta, mikä osittain selittää harmaat hiukset ja punertavat silmät. Lapsistani on mukavaa, että jaksan katsoa heidän kanssaan MTV:tä, varsinkin 50centiä, P.Diddyä ja Rn'B-naissolisteja. Lempiartistini on kuitenkin Kari Tapio, mikä on sopivaa koska minäkin olen suhteellisen väsähtänyt.

1) Hienoin kirpparilöytö
Lasketaanko Huuto.net kirppariksi? Lasketaan! Eli taittopöytä jonka saa 20cm kapeaksi ja suurimmillaan kaksi metriä pitkäksi. Mahtiesine!

2) Hyväntuulisin taulu/esine
Vanha soittorasia jossa on ankan kuvia. Ihana!

3) Tarpeettomin käyttöesine (siis ei-koriste)
Kananmunan lämmitinhuput.

4) Poliittisesti epäkorrektein esine
Kämppiksen natsipropagandistiset 30-luvun sotakirjat.

5) Liikuttavin tai tunnearvoltaan suurin esine
Jälkikasvun ensimmäinen potkupuku odottaa kehystystään. Myös kämppiksen kirjeet valtameren taakse ovat tallessa, punaisella samettinauhalla paketiksi solmittuina.

27. huhtikuuta - Riku Siivonen on ihana.

"Kireyteni oli Miss Sixty -pissisfarkkujen luokkaa. Ärsyynnyin kaikesta, mitä luin tai mitä minulle sanottiin."

Sijainen meni sitten sanomaan itsensä irti. Hmmm. Olen hämmentynyt ja hieman ahdistunut. Mitä jos minulle soitetaan? Mitä minä sanon? Voinko ilmoittaa etten tule vielä? Suututaanko siellä? Ja vielä kauheampaa, mitä jos ne eivät soita? Mitä jos minua ei haluta takaisin? Mitä minulle tapahtuu? Miksi nyt? Ja mitä seuraavaksi?

Pää hajoaa.

26. huhtikuuta - Kevät on tullut! Mahtavaa!

Paitsi että kevät on täällä, on myös Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuosipäivä. (Voi jessus mikä rinnastus. Anteeksi!) Olin silloin 12-vuotias ja varma, että maailma tuhoutuu nyt. Ei ole vielä tuhoutunut mutten vieläkään voi kannattaa ydinvoimaa, sen verran paljon järkytyin kaksikymmentä vuotta sitten. Kuitenkin, hyvää kevättä ja aurinkoa kaikille!

25. huhtikuuta - Uraäiti ja äitiura

Mitä jos se ei edes ole mikään "ura"? "Urasta" tulee mieleen Dana Scullyn tyyliin pukeutuneet, kännykkään jatkuvasti puhuvat, korkokengillä kokouksesta toiseen kaahaavat varakkaat vaimoihmiset, joille perhe tärkeä, mutta onneksi rahalla on saanut perheelle hoitajan (myös miehelle).

Voitaisiinko lopettaa tuo ura-etuliitteen käyttö? Suurimman osan meistä naisista kun pitää lapsensaannin jälkeen palata ihan vaan töihin. Perusduuniin kaupan kassoiksi, lähihoitajiksi, sihteereiksi, assareiksi, tehtaalle tai taksin rattiin, päätteen taakse tai puhelimen kampeen.

Meillä ei ole uraa, mutta sitäkin enemmän opinto- ja asuntolainoja, osamaksuja, päivittäisiä menoeriä, hoidettavia asioita. Pelko perseen alla työpaikan menettämisestä, jatkuva huoli tulevaisuuden toimeentulosta, ehkäpä mukaan mahtuu pieni hipaus kunnianhimoa ja hinku jättää jälkensä tähän maailmaan. Mutta liian usein päivät täyttyvät rutiinihommilla, joiden ylenemismahdollisuudet ovat pienet - päinvastoin, jokainen pelkää olevansa korvattavissa millä hetkellä hyvänsä.

Meidän on ehkä pakko lähteä töihin. Kotiin ei ole varaa jäädä.

Ja te, niinamikkoset, antakaa meille duunareille mahdollisuus olla edes pieni hetki kotona lapsen kanssa tuntematta syyllisyyttä! Meitäkin on, joilla ei ole mahdollisuutta valita kotiäitiyttä.

24. huhtikuuta - Meren antimet

Yksi iki-lemppareistani tulee telkusta tänään. (En ehdi katsomaan, mutta pelko pois! Omistan Ocean's 11:n dvd:llä.) Minusta Georgen ja Bradin pitäisi unohtaa lemmikkisiat, Jenniferit ja Angelinat ja mennä naimisiin keskenään. Heillä klikkaa niin hyvin.

"I'd say you're looking at a Boeski, a Jim Brown, a Miss Daisy, two Jethros and a Leon Spinks, not to mention the biggest Ella Fitzgerald ever!" Häh? A-haa...

23. huhtikuuta - Sunnuntain sininen hetki

22. huhtikuuta - Tällä kertaa ei mätkyjä!

Luulin olevani köyhä, mutta sitten tuli veroilmoitus. Jessus, olen tienannut paljon. On töitäkin tullut painettua, mutta silti. Oh-hoh. No, ulosottomies on tyytyväinen; palautukset menee vanhojen verovelkojen maksuun.

21. huhtikuuta - Uusi hinku

Ihastuin KoKoon jo jokin aika sitten, mutta nyt tunteeni ovat syvenneet entisestään. Olen rakastunut! Minulla on jo yksi vihreä kuppi, ei kun keräämään lisää...

Ainoa miinus on se, että kuumille tarkoitetut astiat eivät ole pastelleja, vaan perusvärejä. Miksi? Ja mitä muuten tapahtui Arabian (muistaakseni) Ida-sarjalle? Siinä oli samansävyisiä ja -tunnelmaisia kulhoja. Lieneekö jopa samojen suunnittelijoiden käsialaa...?

20. huhtikuuta - Lastenhuone

19. huhtikuuta - Cruisaillaan

Nicolen jättäminen? Hmmm.
Penelopen takia? No, miksei?
Skientologia? Jokainen kaiketi tyylillään...
Sohvilla ulvomiset? Menee vielä.
Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivien panettelu? Ei hyvä.
Katie Holmesin aivopeseminen synnytysmasiinaksi? Ahdistaa.
Psykiatrian tuomitseminen? Dilleä.
Istukan syöminen? Hullu mikä hullu.

Tompalla on söpö tyttöystävä, upea ex-vaimo, mukavat lapset, hieno ura, oma lentokone, useampikin kartano, valtaa ja rahaa, muttei järkeä päässä. Eikä aivokapasiteettia valitettavasti myydä kaupassa.

18. huhtikuuta - Terapian tarpeessa

Pieni aurinkoiseni laitetaan fysioterapiaan. Kultamme on "ylijäntevyyteen taipuvainen", "jäykkä" eikä osaa rentoutua.

Monta ajatusta pälkähti mieleen kuunnellessani terveydenhoitajan selvittelyä jumppaamisen tärkeydestä. (Miksi, oi miksi en ottanut kämppistä mukaan neuvolaan? Kämppis pysyy (yleensä) rauhallisena ja osaa kysyä oikeat kysymykset.) Olemmeko pitäneet pientä väärin sylissä, emmekö ole huomanneet jännittämistä? Emmekö osaa rentouttaa lastamme? Miten ylijäntevyyttä hoidetaan? Onko liiasta jäntevyydestä haittaa lapselle? Tuleeko kieroselkä tai kampurajalka?

Von mummel: Älä huoli, nehän vaan jumppaa siellä vähäsen. Sijainen: Meillekin varattiin aika, mutta lähettivät kotiin. Terveydenhoitaja oli paranoidi. Ystävätär: Lapset kehittyvät eri tahtiin, turha huolestua. Kuhan vähän katsovat. Mummikki: Ne vaan neuvovat vähän siellä kuinka lasta voisi auttaa rentoutumaan.

Ääääh! Tahdon tietoa, en pelkkiä rauhoitteluita! Onko tämä vaarallista? Onko se aurinkoisellemme tuskallista? Meninpä sitten etsimään vastauksia netistä. Ei olisi pitänyt. Skolioosi, vääräsääret, epilepsiaa... Motorisia vaikeuksia, murtumia.

Jos lapsi on jäykkä, niin olen tällä hetkellä minäkin - kauhusta. Miksei kukaan kerro mitä tämä oikeasti tarkoittaa?

17. huhtikuuta - Tekosyitä

- No, sanonny, se-se-... Äh, Honkasalon muija?
- Pirjo?
- Eiku se sen muija!
- Ai Saisio? Pirkko Saisio.
- Nii. Tekolesbo.
- Tekolesbo?
- Tekolesbo. Itse asiassa molemmat!
- Tekolesbo?
- Joo-o. Lapsia molemmilla. He-te-ro-suhteista. Tekolesboja.
- Voihan sitä lesbotkin tehdä lapsia, ei siihen tarvita välttämättä heterosuhdetta.
- Tekoles...
- Tai sitten hoitaa hommat muumimukilla...
- Muumimuki on heterosuhde! Muumi on hetero! Muki on hetero! Ja Saisio on tekolesbo. Tässä. Urheilusivut.
- Tekolesbo. Anna mun kaikki kestää! Ai Saku Koivu tulee kanssa kisoihin? Mitenköhän se aina vaan jaksaa, kun sillä oli se syöpäkin.
- Tekosyöpä.
- Tekosyöpä?
- Tekosyöpä. Eihän se edes kuollut siihen.

16. huhtikuuta - Paha olo

Eilisessä William&Mary -brittidraamassa oli eräänä aiheena kuolleena syntynyt vauva. Sydämestä otti. Vaikka kyseessä oli fiktiivinen juttu, silti meinasi tulla itku. En aiemmin tajunnut kaikkea sitä tunteiden määrää joka liittyy pieniin lapsiin, en ennen kuin saimme omamme.

Jälkikasvumme täyttää tänään kolme kuukautta. Onnea rakkaimmalleni! Ja onnea minulle - onnea siitä, että minulla on ihana, terve poika.

15. huhtikuuta - Fakta ja fiktio tuplasti sekaisin

John Nettles mietti lauantai-illan Midsomerin murhissa henkilökohtaista vero-ongelmaansa. Mietin tosissani etteikö miesparka muista, ettei Jerseyn saarella tarvitse maksaa veroja.

14. huhtikuuta - Reality bites

American Idol. The Amazing Race. Huippumalli haussa. Sillä silmällä. Unelmakämppä. Tanssii tähtien kanssa. Ja kyllä: Olet mitä syöt ja Lomakuumetta.

Tyhmenen silmissä. Hyvää pääsiäistä silti!

13. huhtikuuta - Jesse on Jees(us).

- Siis ei mitään beisikkamaa, vaan jotain tosi raflaavaa. Tyyliin "Hyvä uskis, parempi mieli". Ettei enää mitään syyllistämiskamaa. Syyllistäminen ja individuaalin kahlitseminen on toutal töönof. Sitä näkee ja kuulee joka tuutista.
- ...
- Et sillai, et tää ois niinku jokaisen juttu. Et hyvä sloukan jolla tää kohderyhmä saatais todella haltuun. Ei voi sanoo, et tää jesse olis mikään kauheen raflaava tyyppi. Siihen pitäis saada jotain draivia, sen pitäis ottaa tää tila haltuun. Ja tää armohomma. Voisko sanoo et "armotonta menoa"? Sitä nimittäin täs tarvitaan! Hanaa, hanaa, hanaa! Kunnon meiningit ja mainingit. Mainilan laukaukset!
- ...
- Eikä se riitä et ollaan vaan ja odotellaan. Pitää luvata jotain tässä ja nyt. Jotain mitä lunastetaan niinku nyt, eikä sitten kun armageddonit koittaa. Voisko täs antaa jonkin kylkiäisen. Jonkun jujun?
- ...
- Ja hyymöriä pitää olla. Ja mystiikkaa. Mystiikka myy. Ajatelkaa Indiskoita ja kiinashoppeja! Suitsukkeita, alttareita! Sellasta itämaan meininkiä, sitä jengi diggaa. Ja se sloukani. Se vois olla vaik jotain tyyliin "Ristinsä kullakin" tai sellasta. Se antais sen kivan vivahteen siihen et tästä vois jokainen tehä oman juttunsa.
- ...
- "Uskis ei oo paskis!" "Papit paasaa, meitsi peesaa", "Parempi lutsku kuin juts..." No, kyllähän te tajuutte! Et rento meininki! Kaikki sovittu ja sovitettu, ha-haa! Hei, hommahan toimii. Rentoo.

12. huhtikuuta - Tahtoo

Marimekon uudet kesäkuosit tulevat pääsiäisen jälkeen kauppoihin. Haluan joka paikkaan "pikkuananasta". Haluan!

11. huhtikuuta - Menojalka

Mitä siitä pitäisi ajatella kun mies päättää lähteä katsomaan jalkapalloa ja kiskoo pohjiksi viisi keskiolutta? Miten pitäisi toimia, kun tietää että äijäpaha tulee kotiin taas sellaisessa seilissä ettei eteisen leveys riitä? Miten huomenna edetään, kun ukkorukka vetelee krapulaunia siihen asti kun päivällisvieraat saapuvat?

"Mitä sä siellä eteisessä kolaat? Moi, moi. Kiva kun tulit. Safkat on jo jääkaapissa. Niin niin, kiva kun tulit jo. Joo, suukko sullekin. Suukko suukkinen vaan. Ja muista ottaa se mikro pois päältä. Hei, älä viitsi. Nyt on jo keskiyö ja mua väsyttää. Hei, ihan totta. Älä viitsi. Avaa nyt toi mikro. Älä viitsi lääppiä! IHAN TOTTA, ANNA MUN OLLA! Ei se mitään, ei se mitään. On, on. On tosi kiva kun tulit. Joo, poika on nukkumassa. Nukkumassa. No sängyllä. Älä viitsi herättää sitä. Älä herätä sitä. ET HERÄTÄ SITÄ! No nyt se on hereillä. Äläkä lääpi! Ja toi mikro huutaa vieläkin..."

Ahdistaa jo valmiiksi.

10. huhtikuuta - Älä tule paha kakku...

Äitiurani huipennus! Minulta kysyttiin kakkureseptiä. Minulta! Kakkureseptiä. Olen virallisesti Hyvä Äiti-ihminen. Olen niin otettu!

9. huhtikuuta - IFK!

Joskus muinoin Nordenskiöldinkadulla kaikui aina kotimatsissa piippuhyllyltä huuto: "Maaaaaaleeja Iiiäfkoo!" vaikka punanutut olisivat juuri huudattaneet fanilaumaa. Nyt en ole aikoihin käynyt pelejä katsomassa, mutta tuttu tunne läikähti taas yli äyräidensä kun suosikkijoukkueeni tuli 0-3 tappioasemasta tasoihin ja ohi. Aika sällejä!

Punakone jyrää - toivottavasti aina mestaruuteen asti.

8. huhtikuuta - Pojasta polvi paranee

Kämppis hikoilee aina sukulaisvierailuilla, steppaa* ympäri asuntoa ja pälyilee seinille. Jälkikasvu on toista maata.

Kahdentoista tunnin vierailu kotikonnuille sujui erittäin rauhallisissa merkeissä. Poika hymyili onnellisena, ei edes kovasti kailotellut, 'chillaili' vaan rentona sohvalla. On mukava mennä vierailulle kun tietää ettei matkakumppania tarvitse olla jatkuvasti tyynnyttelemässä.

Isoisäni, vanhan kansan jäärä, esitteli pojalle kukkia ja tauluja höpsönä leperrellen. "Tässä on mamman kaktus. Siinä on piikkejä. Ja tässä on se meidän mökki. Sinne mennään sitten kesällä. Tossa vieressä on äitis tekemä taulu. Saas nähä tuleeko susta piirtäjää..." Meinasi kahvi mennä väärään kurkkuun.

-----
* Steppaus tarkoittaa tässä tapauksessa pyörimistä, hyörimistä ja epämääräistä haahuilua kävellen ja jalalta toiselle heiluen. Hetkeäkään mies ei voi olla paikoillaan. Steppaus huoneesta toiseen on äärimmäisen ärsyttävää - ja hermostuneisuus tuntuu kaiken lisäksi tarttuvan muihinkin.

7. huhtikuuta - Käsityökateus

Väriviikko saa jäädä tähän: perjantai on pienten poikien äitien ihastelupäivä ja tavarat sen mukaisia. Toivoisin, että kuvien siunailun sijaan minulla olisi joskus kärsivällisyyttä edes harjoitella lelujen tekoa. Mutta ei, hyviä aikomuksia riittää, mutta toteutus jää aina pelkäksi haaveeksi. Oheisista luomuksista olen inspiroitunut, eli ehkäpä vielä joskus...

Perinteinen "Sockmonkey", sukkasimpanssi. Haa, tällaisista meidän jälkikasvu varmasti pitäisi. Tämän ei pitäisi olla maailman hankalin homma, mutta... Sockmonkey on Amerikoissa ilmeisesti samalla tavalla legendaarinen lelu kuin Rubber Chicken.

Mutta entäs tämä violetti vintiö? Nauroin ääneen kun sain tämän kuvan sähköpostiini. Aivan mahtava idea tehdä lapsille "rumia" leluja. Tällaista ei joka tyttö osaa tehdä, eikä tämä aio yrittääkään, mutta aivan mahtavan näköinen tuo peikkolainen on.

Viimeisenä perinteiset, äh... Mikä noiden nimi nyt onkaan? Palikat? Kuutiot? Yhtä kaikki, näissä on mahtavat värit ja tunnelma. En ole nähnyt näitä pitkään aikaan missään, en edes silloin kun kummitytöt olivat vauvoja ja heille piti etsiä pehmoisia leluja. Antakaa vinkkejä mistä näitä saisi!

6. huhtikuuta - To Do

Kävin vierailulla ystävän luona jolla on aivan mahtavan mukava koti. Se sai minutkin ajattelemaan pieniä (hah!) parannuksia kotiimme. Tässä listaa.

1. Maalaa välikön ja vessan seinät.
2. Maalaa keittokomeron seinä ja ruuvaa seinähylly kiinni
3. Osta oviverho
4. Makuuhuoneen uudelleenjärjestäminen ja ison seinän maalaus. Tauluhyllyt seinään.

Ja tämä on vasta alkua. Huh.

*****
Torstai on toivoa täynnä viileissä sävyissä.

5. huhtikuuta - Liikaa tv:tä?

Saiko kukaan muu kicksejä viimeisimmästä Beverly Hills 90210 -jaksosta? Ryan Seacrest gameshow'n juontajana? Kyllä! American Idolin Ryan.

Hymyilytti.

*****
Keskiviikko on keltainen.

4. huhtikuuta - Maanantai ei mittää, tiistai ei mittää...

Tiistai on tiilenpunainen. Tai sitten vain tiili. Huomasin nimittäin, etten juuri selaile kuvia joissa on väriä - ei ainakaan punaista.

Lisäys: Löysin kuin löysinkin tallentamani punaisehkon kuvan modernista tilkkutäkistä, aika mahtava idea!


Ja kun etsin sitä alkuperäistä sivustoa mistä tämä kuva on peräisin, en enää löytänyt sitä. Sen sijaan päädyin Dioramaraman Kimin sivuille - sieltä löytyy vaikka mitä tilkkuasiaa.

3. huhtikuuta - Työn orjat, sorron yöstä nouskaa

Kävin työpaikalla. Puhelimet soi. Ihmisiä käytävillä. Nopeasti ohi. Kireitä hymyjä. Lyhyitä lauseita. Kiire.

Onko minulla sinne oikeasti ikävä? Ei.

*****

Viikon värit: maanantai on musta.

2. huhtikuuta - Kesäisiä värejä ja kuoseja

Aah ja ooh! Saisikohan näistä jotain inspiraatiota?

Olen haaveillut tilkkupeitosta jo kauan. Allaolevassa on suhteellisen tyttömäisen söpöt värit, itse toivoisin enemmän neutraaleja, maanläheisiä värejä. Valitettavasti en ole löytänyt ainuttakaan joka miellyttäisi silmää (ja nyt joku viisastelija ajattelee että "mikset tee itse?". Koska en osaa. Ompelukoneeni ei tule toimeen ihmisten kanssa, vaan ryppyille ja kenkkuilee. Ompelukoneeni sosiaaliset taidot ovat todella syvältä - jos omppu olisi työntekijäni, olisin antanut moiselle riidankylväjälle monoa jo ajat sitten.)

Olen huomaamattani ihastunut myös retrohenkisiin ja jopa vanhanaikaisiin teemoihin. Anthropologiessa on kauniita tavaroita kotiin, juuri siinä oikeassa hengessä (kts. viereinen country house dishtowel). En oikein vieläkään ymmärtänyt englantilaisten tea towel -konseptia: mielestäni on sulaa hulluutta käyttää kauniita, huolella tehtyjä, korkealaatuisia kangas"pyyhkeitä" tassien ja kuppien kuivaamiseen.

Kun olin pieni, äidilläni oli pyyheteline jossa hän säilytti keittiöpyyhkeitään. Koska äitini oli reipas kotikokki, pyyhkeet olivat usein saastaisia. Koska pesutupaan pääsi vain kerran viikossa, pyyhkeet saivat roikkua likaisina naulassa jonkin aikaa. Äitini oli tehnyt pyyhkeiden suojaksi uskomattoman kauniin suojan kankaasta: se oli valkoinen, siinä oli pitsiä ja ihana korallinpunainen kirjailu. Onkohan nämäkin tarkoitettu oikeasti sellaisiksi? Tuntuisi niin väärältä käyttää jotain näin kaunista "rättinä". Sen on oltava suoja, onhan se kaiken lisäksi viritetty nuppeihin ja tankoon.

Koreita kuoseja - Koreasta! Kitty Craftilla on valikoima paitsi retroa, myös designereiden suunnittelemia kankaita. Löytyisiköhän jotain tällaista Eurokankaasta? Vaikka perillisimme onkin poikalajia, voisin tehdä jotain tämän tyyppisestä kankaasta - se kun ei kuitenkaan ole liian karkki. (Mikä tuossa oliivinvihreässä oikein kiehtoo? Olen jo kauan - siis vuosia - himoinnut vihertäviä kankaita ja astioita vain tympiintyäkseni niiden "likaisiin" sävyihin ennen pitkää. Toinen vastaava väri on vanha roosa - ihastun siihen tasaisin väliajoin. Yritän kuitenkin pitää himoni kurissa; Sisustuksen uusi tyyli -oppaani neuvoo pidättäytymään kuin munkki konsanaan viehkojen värien viekoitellessa ja pysyttäytymään perusneutraaleissa, niihin kun ei tule kyllästyttyä niin nopeasti.)

Viimeinen kesäkuosi tällä kertaa löytyi (New York Timesin kautta) myöskin Anthropologiesta. Nämä petivaatteet ovat kertakaikkiaan syötävän hyvän näköisiä. Kukkakuoseja suklaisissa, vaniljaisissa ja hennon vihreissä sävyissä, mukana ripaus punaista. Ko. kaupan kaikki petivaatteet sopisivat makuuhuoneeseemme (siis mikäpä meille ei sopisi... parillisia lakanoita kun ei ole näkynyt sitten viime vuosituhannen), mutta tämä on ehdoton suosikkini. Ihanat värit, kaunis retrokuvio.

Voi, jos voittaisin lotossa, maksaisin entisen firmamme kaikki velat pois ja perustaisin puodin jossa myytäisiin juuri tällaisia kankaita. Ainakin näin kesän kynnyksellä!

1. huhtikuuta - Suuri paljastus

Olen oikeasti mies. Aprillia. Hah. Hah. Huh, että oli tyhmä juttu.

*****

Ja taas ihanuuksia, mitä haluaisin...



















...mutta ollaanpa rehellisiä. Millä ajalla minä tällaisen väkertäisin? Millä materiaaleilla tämän tekisin? Mistä yleensäkään tuollaisia avaimia tai pokia saa? Ja vielä rehellisemmin, oikein raatona: millä helkutin taidolla ja kärsivällisyydellä?!?

31. maaliskuuta - Olis kädelle töitä

Kutomisvillitys leviää kuin kuppa villin lännen porttoloissa. Ja kyllä, olen itsekin yrittänyt saada jotain puikoilla aikaan. Tällä hetkellä työstän...

- villasukkaa (todennäköisesti puikoilla oleva onneton räpellys jää ikuiseksi orvoksi; olen kutonut ja purkanut kantapään jo kahdesti. Voisiko joku nyt ystävällisesti selittää, mahdollisimman helppotajuisen kuvamateriaalin kanssa, kuinka se saamari tehdään?!)
- torkkupeittoa (tajuton määrä helkkarin ruman värisiä ja onnettoman oloisia neliöitä, joita kuitenkaan ei ole tarpeeksi. Ja miten sellainen peitto loppujen lopuksi kasataan?)
- vauvanpeittoa (josta tuli alunperinkin ihan liian pieni kooltaan ja joka on aivan järkyttävä hiirenharmaa rumilus. Mitä voi tehdä liian pienestä vauvan torkkupeitosta? Tyynyliinan?)
- kahta kaulaliinaa (viimeistelemättä ja hapsuttamatta. Koulussa tämä joskus opetettiin, mutten ole saanut aikaiseksi. Ja lankakin taitaa olla jo loppu.)
- kahta pannulappua (myös viimeistelemättä, ei "reunuksia" eikä lenksua. En enää muista kuinka virkataan.)

Mutta pirulauta se lankakori näyttää kivalta ja kotoiselta siinä sivupöydällä. Kunhan kukaan ei kysyisi kuinka työt sujuvat. Mä olen tässä nimittäin ihan käsi.

Kuvat: banner

30. maaliskuuta - Käymään vaan...

Ensi maanantaina pitäisi käydä kääntymässä jälkikasvun kanssa tervehtimässä toimiston tätejä. Sähköpostissani eräälle päällikkötason henkilölle mainitsin tosin, että vierailu riippuu täysin pojan henkisestä vireystilasta ja siitä, meneekö viikonlopun söpöysharjoitukset putkeen. Omituista, kolme kuukautta sitten mietin lähes koko ajan mitä minusta ajatellaan ja kuinka minua toivottavasti työpaikalla kaivataan, mutta nyt koko pistäytyminen tuntuu lähinnä yhtä ahdistavan pakonomaiselta kuin isotädillä visiteeraaminen. Mutta eihän sinne mennä olemaan... onneksi!

Mielentilaani tänään ahdisti myös liika ihmisten näkeminen; kolme tapaamista ja kolme linkkiä joko entisiin tai nykyisiin työkavereihin. Onko tämä kaupunki todellakin näin pieni? Jokaisesta kohtaamisesta jäi pieni karvas maku jäytämään suun sopukoihin; tapaamani naiset olivat äksyjä ja mies kyllästyneen kuuloinen. Krääh ja plääh. No, maanantaina voisi sitten tiedustella mikä sitä päällikön rouvaa oikein vaivaa kun ei edes päivää viitsi sanoa.

*****

Poika kujertelee ja naureskelee iloisesti iltaisin, mutta nukkumaanmenoa ennen pitää kailottaa niin että äidin korvat soi ja kaljussa makuuhuoneessa seinät raikaa. Pienet lapsethan aina änttyilevät ennen petiin painumista, mutten olisi uskonut että uniuhmaus alkaa jo parin kuukauden iässä. Pitää ottaa järeämmät aseet käyttöön: tissiä entistä syvemmälle suuhun.

*****

Ja ulosottomies muisti minua taas. Tällä kertaa peräti kahdella kirjeellä. Tunsin vatsan pohjassa tutun muljaisun ja mietin kuumeisesti mikä lappu on nyt jäänyt laittamatta ja vero maksamatta. Pah, turhaa oli huoli ja murhe. Toinen oli kuitti ja kiitos valtiolta, toinen maksukehoitus (tuollainen herttainen ulosottoviraston tapa muistaa minua, että voisin lakisääteisen mittauksen lisäksi suorittaa maksuja myös vapaaehtoisesti).

Nauraisin, jos jaksaisin.

Mikä järki on lähettää joka kuukausi maksukehoituksia ihmiselle jolta viedään jo kolmasosa tuloista? En haluaisi availla kirjeitä joissa muistutetaan, että kyseisen kehotuksen huomiotta jättäminen johtaa ulosottotoimiin välittömästi - varsinkin kun ulosmittaus on jo käynnissä. Turhaa uhkailua ja kyykyttämistä sanon minä! Ja mikä äly siinä on, että laitetaan kuitti ulosmittauksesta muttei kerrota ulosmitattavan rahamäärän loppusaldoa? Kerrotaan kyllä että tähän ja tähän on laitettu fyffendaalia, mutta kun minua kiinnostaisi vain ja ainoastaan se könttäsumma mikä siellä on jäljellä. Ei muut kulut kiinnosta tässä vaiheessa pierun vertaa.

Ei ihme, että ulosottovirasto laittaa ihan reippaan kokoisia omia kulujaan velkasummien päälle, kun pelkästään paperin tuhlaus on tätä luokkaa. Terveisiä vain voudeille!

*****

Lopuksi päivän piristys, tällä kertaa seinäkoristeita Pottery Barnin tapaan. Ihana, ihana, ihana idea! (Sohvakin on ihana. Ja matto. Ja seinän väri.)

29. maaliskuuta - Poju

Totta se on mitä viisaammat sanovat, pienen lapsen kehitystä on aivan uskomatonta seurata. Ja todellakin, kannattaa nauttia joka hetkestä - ne kiitävät ohi nopeammin kuin ilmavoimien (ne ei-hajonneet) Hornetit.

Meidän kuninkaallinen kikkelöijämme yrittää jo kääntyä kovasti. Ähellys on melkoinen ja turhautumista seuraava itku julman kuuloista, mutta silti! Tuntuu uskomattomalta, koska vasta eilenhän poikasemme tuotiin laitokselta kotiin ja nyt hän jo venkoilee milloin kyljellään, milloin kaula pitkällä jalat vinksin vonksin heiluen eri suuntiin. Ja se hymy! Se vasta on jotain. Niin kaunis, niin suloinen. Tuntuu aivan uskomattomalta, että tämä on minun lapseni ja hän hymyilee vain minulle.

Näitä hetkiä on mukava muistella sitten kun herra on teini-ikäinen ja liehuu kaupungin syntisessä yössä äidin odotellessa sohvan nurkalla sydän kurkussa, kauhukuvat horoista, huruista ja huumejuhlista mielessään.

28. maaliskuuta - Salaisuuksia ja valheita

Tänään alkoi taas painaa mieltä kaikki ne pahuudet joita olen 30-vuotisen elämäni aikana tehnyt.

Olen alkoholisti. Olen ryypännyt niin, että töissä on muiden toimesta pohdittu erottamistani tai hoitoonohjaamistani.

Olen valehtelija. Olen valehdellut, että minulle on tapahtunut monia pahoja asioita vain saadakseni huomiota.

Olen petturi. Olen lähtenyt eräästä erittäin korkean profiilin työpaikasta ilmoittamatta mitään. Kävelin vain ulos, enkä enää vastannut meileihin tai puheluihin. Jätin työtkin tekemättä. (Olen kyseisellä alalla tärkeille ihmisille paarialuokkaa. Nimeni ja maineeni ovat synonyymeja paskan kanssa. Tämä kaduttaa minua valtavasti ja tiedän, että se tulee vielä kummittelemaan elämässäni; minkä taakseen jättää...)

Olen huijari. Olen jättänyt vuokraa maksamatta tuhannen euron verran.

Olen kusipää. Olen puhunut paljon pahaa ihmisistä ihmisille, joiden suusta sana voi kiertää takaisin haukutulle ihmiselle. (...sen edestään löytää.)

Miksei elämässä voi olla undo-nappia?

27. maaliskuuta - Ostoslista: eteinen

Kuramatto. Meillä ei edes ole kuramattoa. Ja arvatkaapa vaan tuleeko vaunujen mukana älyttömät määrät kuraa lattialle? (No itse asiassa ei, rappukäytävässä kun on oikein merkkimatto raparattaille. Suurempi sotkija olen minä itse: farkkujen lahkeiden käänteisiin mahtuu uskomaton määrä pikkukiviä.) Kuramatto on siis saatava. Jokaisella itseään kunnioittavalla kotitaloudella on eteisessä kuramatto, eikö? Mieluiten ottaisin tuollaisen perinteisen sisalmaton. Se kestää ja on mielestäni neutraalin nätti.

*****

Kunnon lamppu. Tällä hetkellä katossamme on pieni ja hikinen spottihirvitys joka ei edes valaise kunnolla. Ahdistaa kun ei edes saa kenkiä kunnolla jalkaan, kun ei näe nauhoja sitoa. (Ja kyllä, nauhojen sitominen on nautinto nyt kun sen pystyy tekemään!

Spotissa on lisäksi energiansäästölamppu (Kämppiksen villitys) jonka syttyminen täyteen loistoon kestää puolesta minuutista kahteen. (Normaalia?) Ei hyvä. Lapsikin pelästyi pimeää eteistä viimeksi tänään.

*****

Kenkähylly. Tälläista vempainta meillä ei myöskään vielä ole, mutta tarpeeseen se kyllä tulisi! Kahdella ja puolikkaalla ihmisellä kun on uskomaton määrä kenkiä.

Eteisemme on pitkä ja kapea. Jos ja kun sisääntulija selviää peremmälle lastenvaunujen ohi, pyörtymättä kissanhiekkalaatikon antimien hajuun (ja tämä kaikki tällä hetkellä lähes umpipimeässä!), kompastuu hän viimeistään epämääräiseen kenkäläjään. Kengät ovat keskellä lattiaa, sikin sokin heiteltynä, useimmiten potkaistuna tasan siihen mihin mieli tekee. Kenkähylly tekisi lopun tästä anarkiasta ja sekasorrosta. Sotilaallinen rivistö tervehtisi sisääntulijaa ja tulijakin olisi onnellinen ettei tarvitsisi enää nilkkojaan nyrjäytellä tasapainoillessaan käytävässä kantokopan ja kauppakassin kanssa. (Mustat kengät ovat hengenvaarallisia hämärässä eteisessä! Liiskautuessaan jalan alle on tasapaino enemmän tai vähemmän mennyttä.)

*****

Puiset henkarit. Henkarimme ovat paikallisesta halpahallista hankittuja violetteja muovihirviöitä. Joka kerta kun näen ne kamaluudet päätän hankkia yksinkertaisen kauniita puisia henkareita. Muovipuolet sähköistävät (keinokuituiset) vaatteeni ja tipahtelevat milloin minnekin. Lisäksi se väri! Verkkokalvoihin sattuu kun niitä katselee.

Ja muutama muu hassu juttu henkareista. Mielestäni vanhanaikaisessa puisessa naulakossa pitää olla myös puiset henkarit. Muoviset tuntuvat kerta kaikkisen vääriltä. Lisäksi puiset henkarit muistuttavat minua lapsuudestani. Oli kova juttu kun pienenä kylässä osasi laittaa itse takkinsa kauniisti henkariin. Silloin sai tädiltä ihanan ananaskarkin peltipurkista.

*****

Säilytysarkku. Eteisen lipastomme on aivan liian suuri kapeaan tilaan. Kaiken lisäksi yksi välipuista on murtunut liian painon alla (myönnetään: laatikossa säilytetään taloutemme rautaa, eli vasaroita, nauloja, ruuveja, poran raatoa ja sahaa. Miksi ihmeessä meillä muuten on saha?). Arkku olisi siis mahtavan monipuolinen ostos: painavat tavarat eivät murra minkäänlaisia puita, koska arkussa ne olisivat "lattiaa vasten", arkun päälle voisi laskea kauppakassin ja laskupinon ja lisäksi sen päällä voisi laittaa kengät jalkaan uuden lampun loistaessa pehmeää valoaan perheemme tossunkuluttajien iloksi. Yhtykää kannatushuutoihini: Ark-ku! Ark-ku! ARK-KU!

Kaikki haluamani tavarat löytyvät ruotsalaisten tavarataivaasta ja varmaankin suht' halvalla. Mutta kun rahaa on nolla, halpakin tuntuu mahdottomalta hankkia. Ja muuten, miksei suomalaiset saa aikaan vastavaa konseptia (huonekaluja, kankaita, pikkutavaraa, sälää halvalla ja "helposti" yhdestä paikasta): luulisi että Finnish Design myisi maailmalla. Itsekin ostaisin, mutta näillä hinnoilla ei ole varaa. Tehkää asialle jotain, nuoret suunnittelijat!

26. maaliskuuta - Tavaramerkkejä

Tehtävänanto: "Luettele 5-10 tuotetta, joita sinulta löytyy AINA kotoasi. Mieluiten tiettyjä tuotemerkkejä, ettei mene perustuotteiden luettelemiseksi ("joo, mulla on aina sukkia ja hammasharja kotona"). Kerro myös lyhyesti, miksi juuri listaamasi tuotteet / tuotemerkit." (Marin Kuluttavasta elämästä -blogista)

1. Suolakurkkuja - eikä mitään makukurkkupläjäyksiä, vaan kunnollisia suolakurkkuja. Yleensä purkin kyljessä lukee Felix, koska se on lähikaupan ainoa suolakurkku. (Irtokurkkuhienouksia ei ko. putiikissa tunneta).

2. Nalle Neljän viljan puuroa - kaurapuuroa en suostu aikuisena syömään (lapsena sitä syötiin joka saakelin aamu joka helkkarin viikko, joka saamarin kuukausi, helevetin pitkästä vuodesta toiseen), manna- on pennuille, ruis- liian tuhtia ja ohra- liian hienoa. Riisi- kuuluu jouluun ja tattari- ryhmään omituiset. Neljän viljan puuro on hyvää ja ravitsevaa. Nalle merkkinä puolestaan tuttu ja turvallinen (plus, kaupan omat halpismerkit ovat aina marketin hyllyltä loppu).

3. Rainbow hernekeittoa - pahan päivän vara. Halvinta mahdollista, helppoa tehdä, täyttää vatsan.

4. Kahvia. (Miehen) palkkapäivänä parasta Reilua Kauppaa, (minun) rahapäivänä Juhla Mokkaa tarjouksesta. Muulloin Hyvä ostos -kuraa.

5. Pampersin vaippoja - tietyistä syistä. Mitä sitä kaunistelemaan: halvin kappalehinta pitkällisen vertailun jälkeen. Käytetään kun kestovaipat kiukuttavat.

6. Rasvatonta maitoa, Ingman tai Valio, riippuen kumpaan puotiin jaksaa raahustaa. Lotraan maidon kanssa kuin poikani konsanaan. Juon ruoan kanssa, kahvin kanssa, pirtelönä. Syön puurossa, muroissa ja kalakeitossa. Maito on hyvää!

7. Fairyn tiskiaine - koska jokainen koneetta pesevä tietää, ettei ole Fairyn voittanutta.

Ns. itsensähoitotuotteista (onko tuo edes sana) huomasin kiinnostavan seikan; vaikkei mikään merkki tunnu olevan niissä kovin tärkeä, olen kuitenkin tietyille nimille uskollinen. Naamarasva on L'Orealia, suihkusaippua Palmoliveä. Vessapaperi Luonnonystävää, tamponit Tampaxeja, siteet Libressejä. Hajuvesi Elizabeth Ardenia, pesujauhe LV:tä, shampoo Elvitalia. Yleispesuaine Ajaxia, rätit Chifonetia. Ja ne muutamat meikit... Tiimarista ostettuja Anytimeja (koska se on ihan sama kuin Lumene! On, on! Ihan totta, on.).

Ja syitä moiseen "merkillisyyteen" (samassa järjestyksessä kuin tuotteet): äiti opetti, joka saippualaji haisee hyvältä, "luonto kiittää luonnon ystävää", se asetin, ne "paremmat" siivekkeet, raikas ja halpa, hajusteeton ja ärsyttämätön, ties miksi, "räjäyttää lian pois", ei jää haisemaan kuin sienirätit ja koska se on ihan sama asia kuin Lumene. Ihan totta on!

25. maaliskuuta - Pallo on pyöreä

Puhuimme kämppiksen kanssa jalkapallosta. Olemme molemmat faneja: hän seuraa italialaista, minä englantilaista. Hänen joukkueensa on AS Roma, minun Arsenal.

Mietimme myös jälkikasvumme kohtaloa urheiluharrastusten kovassa maailmassa. Kämppis ei saanut koskaan harrastaa mitään, joten hän on sitä mieltä, että pojalle kaikkea ja aina parasta. Minua puolestaan huoletti jalkapallokulttuurin kuoleminen pois.

On nimittäin kahdenlaisia urheiluihmisiä. On niitä, jotka seuraavat vaikkapa futista vain sen takia, että se on sillä hetkellä hienoa ja hubaa. He tietävät että paitsio on paha ja Beckham siirtyi Espanjaan, mutta puhuvat samaan aikaan erätauoista ja valittelevat kun maaleja tulee aina niin vähän. Sitten on niitä, jotka ovat seuranneet ehkäpä tiettyä joukkuetta tai tapaa pelata jo kauan, he ovat perillä säännöistä ja pelaajista. Osa heistä liukuu fanatismin puolelle tilastoineen ja taktiikkatauluineen, mutta osa on peruskannattajia jotka nauttivat hyvästä pelistä, vauhdista ja vaaratilanteista.

Nämä ensiksi mainitut "fanit" tappavat urheilukulttuurin. He syytävät rahojaan pelipaitoihin tajuamatta koti- ja vierassetin eroa. He maksavat lipuista mutteivät vaivaudu katsomoon jos kalja on kesken. He valittavat katsomon melua koska se häiritsee heidän kännykän käyttöään.

Huligaaneihin en kajoa, koska he eivät ole urheiluihmisiä. He ovat vain urheilun liepeillä väkivaltaa lietsovia idiootteja.

Toivon, että Rysä oppii nauttimaan urheilusta: penkillä tai kentällä.

24. maaliskuuta - Mitä viimeksi...

Mitä viimeksi...

1. Mitä teit viimeksi? Käänsin pojan parempaan asentoon, pojalla on muhkea hikka.
2. Mille nauroit viimeksi? Kämppiksen kanssa kaverille joka luuli sokeutuneensa auringon säteiden osuttua imurinvarteen.
3. Missä olit viimeksi? Äidin luona lainaamassa kakkuvatia.
4. Ketä halasit viimeksi? Varsinaisesti kämppistä, mutta poikaa suukottelen ja "nypin" jatkuvasti.
5. Ketä tervehdit viimeksi? Kultaista kämppistä joka tuli suklaajäätelön kanssa kotiin.
6. Ketä kättelit viimeksi? Lääkäriä neljä päivää sitten.
7. Kelle soitit viimeksi? Kotiin: tule auttamaan vaunujen kanssa!
8. Kuka soitti sinulle viimeksi? Se sokeutunut kaveri.
9. Kelle tekstasit viimeksi? Siskon parhaalle ystävälle onnittelut.
10. Keltä sait viestin viimeksi? Saman ihmisen kumppanilta.
11. Mitä ostit viimeksi? Hasselpähkinärouhetta kakkua varten.
12. Mitä lainasit viimeksi? Sitä kakkuvatia.
13. Mitä sanoit viimeksi? Hyvää yötä.
14. Mitä kuuntelit viimeksi? Tv:n mekkalaa: Sigfried Farnon huutaa Tristanille.
15. Mitä lauloit viimeksi? Velipuolikuusta (??) opittua "Pelastusarmeija" -jollotusta: "Ensin pelastettiin suutari Andresson, sitten suutari Petterson ja suutari (jotain)sson. Halleluujaa synnistä pois, minun rumpuni pelastusta soi." Biisistä tekee erityisen meneväv tamburiininä käytetty helistinlelu.
16. Mitä joit viimeksi? Kahvia.
17. Mitä söit viimeksi? Suklaakeksin.
18. Milloin teit kotitöitä viimeksi? Eilen: tiskasin, pyykkäsin ja järjestelin.
19. Milloin teit jotain ikimuistoista? Haa! Synnytin reilu kaksi kuukautta sitten - sitä en unohda ikinä.
20. Milloin nautit alkoholia viimeksi? Jaa-a. Reilusti ennen juhannusta... Varmaan bissepohjia ennen Mötikän keikkaa.
21. Milloin poltit tupakkaa viimeksi? Pari tuntia sitten.
22. Milloin tanssit viimeksi? Eilen vauvan kanssa tanssimme Beatlesin Twist and Shoutia.
23. Milloin teit jotain pahaa viimeksi? Hmmm. Mikä lasketaan pahaksi? Valkoinen valhe muutama päivä sitten, lievä haistattelu kämppikselle eilen.
24. Mitä luit viimeksi? Ilta-Sanomat.
25.Mitä paitaa käytit viimeksi? Mustaa h&M:n äitiyspaitaa.
26. Kenet tutun näit viimeksi? Äidin tänään. Ja äidin miesystävän.
27. Minkä elokuvan näit viimeksi?12 apinaa.
28. Mitä tärkeää teit viimeksi? Sain hoidettua muutaman tärkeän paperin Kelaan eilen.
29. Mitä urheilua katsoit viimeksi? Lasketaanko Urheiluruudun välähdykset tähän? Ei? No sitten taitoluistelun MM-kilpailut Calgarysta.
30. Mitä elämällesi hyödyllistä teit viimeksi? Asettelin kukkia maljakkoon, koska elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin kukkien hoito.

23. maaliskuuta - Päin seiniä

Eilen kysyin mitä ihmiset pitävät seinillään. No, löytyihän niitä kivoja ideoita vaikka kuinka paljon. On taulua, julistetta, korttia, paperia. Ryijyjä, kankaita, kolmiulotteisia koristeita.

Vasemmalla olevissa kuvissa on hauskaa ideaa - varsinkin Sex Pistols -henkinen kuningattaren pää toimii. En kuitenkaan usko että Kämppis arvostaisi tällaista taidetta - suurin osa hinkumistani kuvista on saanut tuomion suoralta kädeltä; milloin liian rock, milloin liian punk, milloin teini, milloin mummo.

Itse asiassa omistan Englannin kuningattaren pää -lahjapaperia (ostettu Tennispalatsin lahjapuodista muutama vuosi sitten). Ehkä siitä saisi jotain kivaa aikaan...? Siinä on jopa hopeahileitä mukana!

Alicia Paulsonin Posie: Rosy Little Things -mallistot ovat sydämen sulattavan suloisia ja hänen bloginsa Posie Gets Cozy on oikea ideoiden aarreaitta. En vain usko, että meikäläisen nakkisormet taipuisivat tähän tyyliin.

Toisaalta, olisi aivan mahtavaa kerätä taulukollaasi jälkikasvulle. Ja sitten taas: mitä siihen liimaisi ja leikkaisi? Iltapäivälehtien lööppejä Matteineen (Vanhanen+Nykänen), vanhoja likaisia nappeja, virttyneitä kankaanpaloja ja epäonnisia neuletöitä? Lapsihan saa moisesta ikitrauman. Taitaa olla parasta jättää nämä (ja monet muutkin vastaavat) ammattilaisten hommiksi.

Ikeassa (Mitä helvettiä minä niillä sivuilla oikein roikun? Ärsyttäviä lastulevyvirityksiä ja muka-trendikkäitä kertakäyttöhirvityksiä. Mutta tosiasia on, että näillä euroilla ei paljoa muuta saa - ja onhan Ikean luettelo kuulemma maailman luetuin julkaisu sitten Raamatun. Kaikki ne miljoonat ihmiset eivät voi olla väärässä, eihän?) on silloin tällöin mukavia ideoita. Tällainen kollaasi seinälle olisi mukava, mutta olisiko se liian levoton makuuhuoneessa? Varsinkin sänkyä vastapäisellä seinällä?

Olen myös kauhukseni huomannut, että kehykset maksavat maltaita! Jos yksi kehys on kympin, kunnon pikkukuvaseinän pelkkä kehystäminen maksaisi muutamankin saturaisen. Huh! Olisko jossain päin Suomea halpishalli pelkästään kehyksille? Kirpputorit tietenkin, mutta jälkikasvun kanssa niiden kiertäminen on aika tuskaa (lapsi ei tuskastuta, vaan kuumuus, ahtaus ja päälle punkevat ihmiset).

Nämä "vitriinikehykset" viehättävät minua myös, tosin tässä kuvassa on kaikkea muuta kuin miellyttävät "vitriiniviritykset". Olisi mukava kerätä esim. lapsen ensimmäisistä tossuista, leluista ja valokuvista tuollainen pieni vitriini. Tai virittää kehykseen pojan ensimmäinen potkupuku - se on mahdottoman pieni - muistoksi kuinka minimaalisen kokoinen se möreä-ääninen suursyömäri akneteini on joskus ollut.

22. maaliskuuta - Good Things

Martha Stewartilla on aina sivuillaan ihania kokonaisuuksia nimeltään "Good Things". Tässä muutamia hyviä asioita joihin olen netissä törmännyt viime päivinä.

Tämä aivan muhkean mukavan näköinen tuoli on kotoisin jenkkiläisestä firmasta Crate and Barrel. What's New -osastolta löytyy kokonaisuuksia teemojen ja värien mukaan. Tämä kaunokainen on nimeltään Ashton Chair (ja maksaa 1400 dollaria). Mutta oih mikä muoto ja väri! Mieluusti katselisin Lisa Tuckerin ja Ace Youngin kiusaamista tämän tuolin pehmeistä uumenista.

Olen miettinyt olohuonettamme viime aikoina ihan liikaakin; taistellut mielessäni hankkisinko Ikeasta Klippan-sohvan vai yrittäisinkö metsästää Huuto.netistä jotain laadukkaampaa vaihtoehtoa. Totuus kun on, ettei nykyinen sohvamme kestä varmaankaan edes kesään saakka. Olohuoneeseemme pitäisi hankkia noin miljoona muutakin asiaa, lisäksi vanhoja huonekaluja pitäisi siirrellä huoneesta toiseen.

Meillä on noin miljoona kirjaa, tällä hetkellä itse asiassa oikein toimivassa Lundian hyllyssä - siihen ne kaikki mahtuvat mainiosti. Mutta jos saisin valita, haluaisin lasiovisen kirjakaapin. Lasiovisessa kaapissa kirjat eivät pölyyntyisi ja pysyisivät paremmassa järjestyksessä kuin nyt. Toisaalta, viisi tällaista vierekkäin voisi jo puuduttaa.

Hauska juttu muuten: kirjat näyttävät varsin mukavilta aseteltuna noin, mutta jokainen lukija/kirjan ystävä/hyllyn selailija/libristifriikki (perheestämme löytyy yksi jokaista määritelmää) tietää, että kirjojen tulee olla aakkostettuna, tai ainakin aihepiireittäin ryhmiteltynä. Eihän tuollaisen hyllyn käytöstä tulisi mitään. Mutta kuten sanottu, ihan kivalta se näyttää. (Kuvan hylly on Pottery Barnista.)

Apartment Therapyn Smallest Coolest Apartment Contest lähenee loppuaan. Varsinkin newyorkilaisia asuntoja oli kiva tiirailla; monet niistä ovat loft -asuntoja joissa riittää korkeutta, tiiliseinää ja rosoista viehätystä. Viereisessä kuvassa on mielestäni saatu Ikean halpiksilla aikaan toimiva kokonaisuus. Ja olen todella kateellinen tuosta ihanasta seinästä! Meidän seinämme ovat ankeat... Epämääräisiä tauluja ja juliseita, mitään ei ole ryhmitelty tai rytmitetty. Mitä ihmiset yleensä laittavat seinilleen? Mitä sinulla on seinälläsi?

21. maaliskuuta - Pakko päästä Ikeaan!

Ihan vaan ostamaan jälkikasvulle puuleluja. Ihan vaan puuleluja.

20. maaliskuuta - Hieno kuvablogi

A Tribute to Kuvia kurvista. Kun tätä blogia lukee, tulee fiilis, että "Juuri näin! Täällä minä asun!". Hyvä on myös ko. kuvablogin isännän oma päiväkirja Kerava. Kotikaupungissani oli aikanaan sanonta: "Mies saa olla nyrkillä tapettava muttei Keravalta. Keravalta ei tule muuta hyvää kuin Koff."

Voi Kerava- ja Korso-parat. Taitaa olla muut pääradan seisakkeet vain kateellisia kun teitä niin parjaavat.

19. maaliskuuta - Olohuoneen ostoslista