16. lokakuuta - Taidepläjäys

Kävimme kämppiksen ja jälkikasvun kanssa Ateneumissa. En tajunnut Pontus Hultén -näyttelystä mitään. Onneksi kämppis oli yhtä pihalla ja lapselle riitti se pyörivä peili.

Mikä nykytaiteessa mättää? Miksi en tajua siitä mitään? Miksi se ei sykähdytä, ei innosta, ei heilauta? Olenko tyhmä, rajoittunut, taidevammainen? Minusta nimittäin osa kokoelmasta oli yksinkertaisesti typeriä raapustuksia, osa helkutin rumia räpellyksiä ja loput omituisia Picasso-pastisseja.

Ja Maamme taulu -äänestyksessä minun ääneni sai Toipilas. Ei niin, että se olisi mielestäni Suomen Paras Taulu Ikinä, vaan siksi, että siihen liittyy toiveikas tarina, jonka äitini kertoi minulle ollessani todella sairaana pienen pienenä tyttönä.