7. kesäkuuta - Kiitos ja anteeks'

Olen aivan poikki. Täysin ja totaalisen väsynyt henkisesti ja fyysisesti. En jaksa enää mitään.

Kävin työpaikalla. Juttelin niitä näitä mukavia Neiti Tärkeän Graafikon kanssa. Hän on mahtavan innoissaan asioista joita hän on päässyt tekemään, kaikki on nyt niin ihanaa, mikään ei enää mätä, vihdoinkin muutosta jarruttavista jääristä on päästy eroon.

Olin siis kaiketi jäärä. Jarruttava jäärä, hankala ihminen, kykenemätön hoitamaan tehtäviäni, mahdoton työtoveri. Mitäpä sitten siihen sanomaan? Niin, onhan se mukavaa että nyt tulee sitten uusi ihminen näihin kuvioihin mukaan. On mahtavaa että saadaan uutta verta vanhaan pakkiin. Tottahan se on, että asiat muuttuvat koko ajan. Kyllä pitää olla ammatti-ihminen tekemässä näitä juttuja. Joo, olihan se vähän sellaista se mun tekeminen. Juu, ehkä tää ei sitten ollut mun paikka.

Miksei kukaan ikinä sanonut edes kiitos? Miksei kukaan antanut ikinä edes negatiivista palautetta? Miksei kukaan kommentoinut, kertonut mielipidettään, ehdottanut parannuksia, pompotellut kanssani ideoita? Mielestäni annoin paljon ja tein parhaani. Väänsin ja käänsin, keksin uusia konsepteja, mietin parannuksia vanhoihin. Yritin kympillä.

Mutta minkäs teet? Neiti Tärkeä Graafikko sai taas painettua mieleni pohjamutiin, olen nolla. Rouva Entinen Pomo oli onneksi poissa, mutta uskoisin että hymy on korvissa unissakin.

Itkettää.