29. tammikuuta - Sunnuntaiaamun sivuhuomautuksia

Meillä haisee maidolle. Itse haisen pistävälle hielle.

Vauvaan voi hermostua. Kun huuto jatkuu aamulla viidettä tuntia, on huumorintaju koetuksella. Kämppis tuuppasi pojan aamulla syliini ja ilmoitti että 'usko loppuu'. Ymmärrän kämppistä erittäin hyvin. (Huom! Tämä ei tarkoita sitä, että vihaisimme lastamme. Tämä ei myöskään tarkoita, että laiminlöisimme, löisimme tai sättisimme poikaamme. Emme myöskään kiusaa, kosta tai kurmota lapsiparkaa unettomien öiden takia. Tunnustan vain sen tosiasian, että vauva osaa myös välillä olla herttainen kuin Hitler.)

Meidän lapsella on kova ääni. Luulin aina että pienet vauvat tuhisevat söötisti, mutta ainakin meidän poika röhkii ja rohisee. Huokaisun kuulee jopa viereiseen huoneeseen - rrroooaaaaaaah poika ähkyy ja puhkuu.

Kissaa ei voi ottaa syliin. Maito heruu paidalle heti kehräyksen alettua. Ja mikä siinäkin on, että muutoin maitoa tuntuu valuvan kuin avohaavasta, mutta syöttöaikaan se tuntuu aina loppuvan kesken.

Pienen lapsen pierun piukea pöräys on maailman ihanin ääni.

Pojalla on valtavat silmäpussit. Kuinka tämä on mahdollista? Poika vetelee sikeitä suunnilleen 22 tuntia vuorokaudessa. Silmäpussit ovat kaiken lisäksi saamarin tummat, isot ja näyttävät valuvan poskille asti.

Huutaminen ei koskaan auta asiaa - ei vauvalle, ei kissalle, eikä varsinkaan miehelle.

*****

Sivuhuomautuksien sivuhuomautus:
Sun äitis -blogista osui silmään hieno lause: "Tiedän, mitä tahdon elämältäni ja sitoudun ponnistelemaan sen eteen." Tämän otan ohjenuorakseni.