21. tammikuuta - Tänään

Lapsi on ihana, kämppis on ihana. Olen täysin rakastunut molempiin.

Pikkuinen on nyt kokonaiset viisi päivää vanha, mutta tuntuu kuin hän olisi ollut osa elämäämme aina. En edes osaa kuvitella millaista olisi jos Pikkuinen ei olisi tässä. Sanovat, että masennus voi iskeä myöhemminkin; en tiedä, olen itkeskellyt hieman omaa hämmenystäni, mutta uskoisin silti olevani täysin iskukykyinen. Sanovat, että euforia hellittää ensimmäisen unettoman yön jälkeen; varmasti, mutta olen varautunut. Sanovat, että ensimmäisen kohdalla ei vielä osaa odottaa niitä miljoonia pettymyksiä joita elämä tuo tullessaan; osaako kukaan?

Voisin katsella poikaa tuntikaudet, silitellä poskea, nenänkaarta, otsaa ja hentoista tukkaa... Hymyillä hassuille ilmeille, nauraa isoille sinisille silmille, suukotella punertavaa mahaa, hieroa pieniä kylmiä varpaita. Jutella, hyräillä, höpötellä - kertoa kuinka valtavan paljon Pikkuista rakastan.

*****

Olin juuri takapihalla hämäränhyssyssä viemässä roskia ulos kun kevyt lumisade yllätti. Hiutaleet tanssivat hiljalleen takapihan keltaisessa valossa. Silloin jostain alkoi soida letkeä bossanova. Seisoin portailla ja mietin kuinka tässä ja nyt on kaikki. Lempeä yksinäinen hetki ulkona, sisällä minua odottaa onnellinen perhe. Tätä onnea en halua unohtaa ikinä.