23. tammikuuta - "Kukaan ei sitten kertonut sulle, että..." (alias Synnytyskertomus)

Supistus ei supista. Kuvittelet että kipu on verrannollinen kuukautisten alkamispäivän sietämättömään alavatsan kipristelyyn. Ei. "Supistus" hakkaa selkää ja tuntuu siltä kuin alaruumiisi on valmis irtautumaan omaksi kokonaisuudekseen. (Ja loppujen lopuksi sinulla ei ole mitään sitä vastaan, koska särky on jatkuvaa ja hyvin epämukavaa - ei "nytmultalähteetaju" -epämukavaa, mutta ilkeää yhtä kaikki.)

Mies voi olla todella vihainen synnytyksen alkaessa. "Ja jumalauta mikset sä soittanut mulle aikasemmin? Puhu sinä sen hoitajan kanssa, ei se tajua mun sanoista mitään! Sinähän se siinä synnytät! Yritä nyt, taksi on jo täällä!"

Taksikuskien huumorintaju on suhteellinen asia. "Saas nähä oisko ensimmäinen joka tähän taksiin synnyttää, aina ennen on ehitty laitokselle mut nyt taitaa tehä tiukkaa..." On aivan oikeutettua huomauttaa, että turpa kiinni ja jalka kaasulle.

Sairaala-apulaiset ovat äksyä väkeä. "Ei siihen saa oksentaa, etkö sä tajua ettei lavuaari vedä? Siis ei lavuaariin! EI LAVUAARIIN! No nyt se sitten oksensi lavuaariin ja kuka sen sitten siivoaa? Siis kun eihän se lavuaari vedä... Se synnyttäjä? No se on täällä ja oksensi just lavuaariin. LAVUAARIIN!"

On aivan oikeutettua pelätä, että ponnistaessa ulos pääsee myös se "kakkosasia".

Hoitajia kannattaa kuunnella, ilokaasusta saa paljon enemmän irti kun on kuunnellut ohjeet huolella.

Kumppani kannattaa olla mukana, jos ei minkään muun, niin sen uskomattoman ilmeen takia kun lapsi on syntynyt. Epäuskoa (miten tuo nainen teki sen?), onnea (meidän lapsi!), itkunsekaista ylpeyttä (kauheaa, mutta samalla niin ihanaa...)

Synnytyksen jälkeen pitää vielä "synnyttää" istukka. Todella epämukavaa. Sen jälkeen vielä ommellaan "paikat". Vielä epämukavampaa.

Oma lapsi ei tunnu ikinä liian pieneltä. Se tuntuu juuri oikean kokoiselta.