12. tammikuuta - TV:stä tuttu

Lueskelin Hesarin tv-sivuja, jotka ovat "uudistuksen" jälkeen vain jatkaneet alamäkeään. Samat vanhat parrat horisevat omista lemppareistaan tai inhokeistaan omintakeisella "mä olen guru" -tyylillään. Isoin ärsytyksen aiheeni on, ettei leffoja juuri enää esitellä, mikä mielestäni kuuluisi Hesarin "toimenkuvaan". Hyvä, jos jokusesta rainasta on laitettu edes lyhyenläntä peruskuvaus - ja kuitenkin ainakin tällaisen kotona lojuvan valaan näkövinkkelistä katsottuna leffoja tulee telkusta enemmän kuin ikinä.

(Välihuomautus: tietenkin voisin liittyä Suomen "parhaan" tv-oppaan lukijoihin, mutta netistä arvostelunsa peistaavat puusilmät eivät ole sitä mitä päivittäiseltä telkkaritietousannokseltani kaipaan. Että terveisiä vaan sinne Allerin telkkuosastolle.)

Yhtä kaikki, tänään sain aamun adrenaliiniannostuksen Jussi Karjalaisen mahdottoman innostuneesta kirjoituksesta Hyvät herrat -sarjan kolmen uusintajakson tiimoilta. Jussi on aidosti täpinöissään siitä, että ko. jaksot on kaivettu Maikkarin arkiston uumenista ja näytetään nyt näin mahdottoman ajankohtaisena ajankohtana.

Voi hyvää päivää sentään, Jussi! Kiviäkin kiinnostaa.

Hyvät herrat kauppaneuvos Paukkuineen ja muine tykötarveidioottihahmoineen oli jo kymmenen vuotta sitten vanhentunutta tavaraa. Jo silloin keski-ikäiset tomppelit olivat luultavasti ainoita jotka jaksoivat hihitellä Loka Laitisen "huumorille" ja Pertti Melasniemen lepsulle ohjaukselle. Nyt nuo keski-ikäiset ovat saavuttaneet jo varhaiseläkeiän kynnyksen ja jaksavat vieläkin vinkua "kuinka ennen poliittinen satiiri oli sentään terävää ja niin paljon parempaa kuin nykyisin" ja taputtavat ruudun edessä karvaisia käsiään kun aikamatka vie heidät Kekkoslovakialaisen saunan lauteille.

Herää jo tähän päivään, Hesari ja Jussi Karjalainen. Hyvien herrojen kaltainen älämölöasennepaska ei iskenyt ensimmäiselläkään esityskerralla, miksi se innostaisi nyt?

*****

Mutta on niitä muitakin murheita.

Kämppis on huolissaan perheemme rahatilanteesta. Mies mietti jääkaapin ovella miten loppukuun tienestit riittävät edes ruokaan. Itse mätin juuri lautaselle tupla-annosta puuroa, käsissäni tasapainotun kahta paahtoleivän palasta runsaalla juustokasalla ja lasiin kaadettuna odotti noin kolme desiä uuniomenajugurttia.

Otin kommentin puhtaasti vittuilumielessä.

On se sitten saatana jos ei raskaana oleva nainen saa edes syödä tarpeidensa mukaan. Minkälainen umpiääliö sanoo tuollaista ääneen? Tarkoittaako tämä sitten sitä, että nyt loppuu syöminen? Ei enää herkkuja läskipossunorsulle? Perikato tulee kun ämmä ei hallitse syömisenhimoaan? Hirveä akka, syö vaan, syö ja syö. Kohta pitää ryhtyä myymään irtaimistoa että saadaan muijalle ruokaa.

Raivon vallassa, leuka väpättäen ja itku kurkussa painelin olohuoneen sohvalle, kämppis tuli hämmentyneenä perässä. Ei hän sitä tarkoittanut, mietti vaan ääneen kuinka finanssit ovat suoraan sanottuna persiillään. Ei ole varaa kuin välttämättömimpään. Ei minua nälässä aiota kuitenkaan pitää. Pitää vain kiristää vyötä muissa hankinnoissa - ei osteta kirjoja eikä levyjä, vauvan tarvikkeita katsellaan lisää sitten ensi kuussa.

Asia (aiheen mukaan) pihvi. Sieppasi vain aika kovaa. Ehkä ne kuuluisat tunteet ovat sittenkin "lievästi" pinnassa ja hormonit laulavat ihan omia viisujaan... Lempeän lepyttelyn jälkeen olen taas rauhallinen.