4. helmikuuta - Viesti menneisyydestä

Luin vuoden takaista vuodatustani joka löytyi sähköpostin Lähetetyt-kansiosta...

Oli palaveri. Melkein kuolin.

Uusi missi piti sellaisia palopuheita ja jaarituksia että voisi luulla että on ollut pidempäänkin alalla töissä. Vanhat parrat kuuntelivat pää kenossa ja oikein maireina. "Ihanaa, että meillä on vihdoinkin tällainen moniosaaja töissä. Aivan fantastista, että hän osaa ajatella polttopisteitä siellä rajapinnassa! Kuinka moni osaisi konkretisoida kentän odotushorisontin näin täydellisesti ja kreata vielä strategian kuinka seuraavan kvartaalin aikana toimitaan? Aikamoinen mimmi ja aivan loistava pläni!"

Joo-o, voi hyvää päivää teillekin vaan. Misu on kuunnellut kakarana ruokapöydässä isin jutut tarkkaan (isi on alalla töissä ja aika arvostettukin vanhemman polven edustaja) ja siteeraa ulkoa ammattikorkean oppikirjoja. Että aika tyttö kreaamaan. (Mitä vittua tuo kreaaminen yleensä edes tarkoittaa? Luovaa ajattelua?)

Lisäksi misulla on yksi ihan helvetin ärsyttävä tapa. Jotain pitää olla koko ajan suussa. Ensin se oli aamukahvi ja sämpylä, sitten karkki, sitten lisää kahvia (joka ryystetään viime tippaan asti ja kielellä nuollaan kuppi. Kyllä! Nuollaan!), sitten lusikka (jota todellakin pyöritellään siellä suussa niin että Uosukaisenkin loiskeet jää kakkoseksi), kynä, kahvi, lusikka, karkki, kynä, lusikka... Näin jatkui koko palaverin. Luulin, että jatkuvaa maiskutusta ja lutkutusta ärsyttävämpää ei voisi olla, kunnes hän ryhtyi harjaamaan hiuksiaan. Hän harjasi hiuksensa kolme kertaa palaverin aikana.

Raats, raats sanoo harja. Lussun, lussun sanoo suu. Ajattelin tunkea sen saatanan lusikan poikittain sinne suuhun ja harjan toiseen päähän. Voi luoja.

Olen ollut suht turhautunut näemmä. Miksi minulla on sitten jatkuva polte päästä takaisin sorvin ääreen? Olen hullu, oikeasti.