18. helmikuuta - Kesätöissä

- Hei!

Vääntäydyn pystyyn ja katson ympärilleni ihmetellen mistä ärtynyt ääni tulee.

- Niin, just sä. Etkö sä ole täällä töissä?

Päälläni on isot siniset teollisuustyöntekijän duunihousut, liivi jossa lukee isolla markettimme nimi ja paitapusero jossa on logot molemmissa hihoissa. Lisäksi olen kontillani lattialla, takapuoli pitkällä, puoliksi hyllyn sisällä järjestämässä sokeritoppalavaa. Kyllä, minä olen täällä töissä. En vain ole varma, että joka kerta kun joku huutaa "Hei!" sillä tarkoitetaan juuri minua.

- Joo, kyllä vain. Mitä saisi olla?
- Niitä marjoja.

Asiakkaalla on fiksun näköinen puku päällä, englantilaistyylinen sateenvarjo ja söpösti leikatut hiukset. Kolmekymppinen, varmasti töissä sijoitusyhtiössä. Rahaa löytyy, luultavasti myös oma kerrostalokolmio, viimeistelty tyttöystävä ja joululoma Sveitsissä tai kaukomailla.

- Marjoja?
- No niitä marjoja, niitä vihreitä marjoja.
- Karviaismarjoja?
- Eiku niitä pienempiä happamia!
- Viinimarjoja?
- Ei, ei kun niitä oudon makusia, niitä pieniä vihreitä!
- Nyt kyllä en tiedä mitä marjoja te tarkoitatte...
- No niitä PIENIÄ VIHREITÄ MARJOJA mitä saa joka paikasta!

Sateenvarjo heiluu uhkaavasti, asiakkaan kaula punoittaa jo. Ääni nousee.

- Siis jos voitte kertoa millaisia marjoja...
- NO NIITÄ PIENIÄ VIHREITÄ!
- Ja marjoja?
- PIENIÄ VIHREITÄ MARJOJA!
- Öööh, jos menisin katsomaan tuolta pakkasesta...
- EI NIITÄ PAKASTETA! Siis minkälaisia tumpeloita täällä on oikein töissä? Minä pyydän YHTÄ yksinkertaista asiaa ja sinunlaisesti aivoton tumppu ei saa edes sanaa suustaan! Minä HALUAN NIITÄ PIENIÄ VIHREITÄ MARJOJA ja minä haluan NE NYT! Minulla on kiire ja haluan vain purkillisen vihreitä marjoja! Ja jos se ei onnistu, minä vaihdan kauppaa ja kun minä vaihdan kauppaa sellaiseen paikkaan missä EI OLE IDIOOTTEJA töissä, minä tiedän että minunlaiseni asiakas otetaan avosylin vastaan koska minä olen hyvä asiakas! Että missä niitä marjoja OIKEIN ON vai etkö sinä älykääpiö edes tiedä missä täällä mikin asia on?

Räpyttelen silmiäni, muutama asiakas katsoo pitkään. Yritän miettiä. Ei pakasteta, pieniä, vihreitä, purkissa... Pukumies jatkaa huutoaan.

- Siis löytyykö niitä vai ei? Minä en YMMÄRRÄ miten tämä voi olla niin hankalaa. JOKA KERTA kun MINÄ käyn täällä, aina on joku pateettinen idiootti palvelemassa... Milläköhän perusteilla sinutkin on tänne...

Pieniä, vihreitä, oudon makuisia... Mutisen jotain pikkuhetkestä ja säntään seuraavalle hyllylle. Kurotan pientä lasipurkkia kohti.

- No niin, tässä näitä olisi. Olen todella pahoillani etten tajunnut...

Pukumies nappaa purkin kädestäni, sateenvarjo pamahtaa ilkeästi säärtäni päin.

- Toivon että ensi kerralla minua palvelee joku hiukan nopeajärkisempi.

Hän on matkalla pois päin kun mutisen jotain olkaa hyvän tapaista.

Painun takaisin lattiatasoon laittamaan sokeripaketteja paikoilleen. Olisihan minun pitänyt tajuta! Tajuta nopeammin, arvata tai tietää. Kapriksia! Tietenkin!