4. maaliskuuta - Kaveria ei jätetä?

Pienen syntymän jälkeen olen monesti miettinyt mitä vanhoille kämppiksille, työtovereille, satunnaisille tutuille ja sydänystäville kuuluu. Eräätkin veljekset ovat kadonneet elämästäni täysin, vaikka meillä tuntui olevan paljonkin yhteistä. Edes poikamme syntymästä kertovaan viestiin ei tullut vastausta. Sääli. Minulla on nimittäin heitä ikävä.

Välillä on puolestaan surullista ja pelottavaa nähdä vanhoja ystäviä. Siis niitä, joiden seurassa nautin reippaanlaisesti alkoholipitoisia juomia vielä vuosi sitten. Koska huurut kuuluvat kohdallani (toivottavasti!) menneisyyteen, tuntuu ettei meillä ole enää mitään puhuttavaa. Päinvastoin, sitä melkein toivoo, ettei toinen pysähtyisi kadulla jottei joutuisi tyhjänpäiväisyyksiä latelemaan.

Outoa, mutta niin se vain menee.