9. lokakuuta - Harhateillä?

Luin Suomen Kuvalehdestä Kristina Carlsonin miniarvostelun Anna Janssonin kirjasta Hylynryöstäjä.

Olen hämmentynyt. Arvostamani kolumnisti ryttää Janssonin kirjan sanalla "pohjanoteeraus".

Olen lukenut Hylynryöstäjän - ja pitkästä aikaa pidin trilleri -genren edustajasta, jopa paljon! Totta kai Janssonin kirja täytyy ottaa vastaan remestys -fiiliksellä, crichtonimaisuuden sisäistäneellä asenteella. Ei siinä maita mullistella, eikä uutta juuri luoda. Mutta rymistelyrämistelynä kirja toimii kuin tauti.

Vai olenko hämmentynyt ja tyhmä? Koska en tajua Carlsonin kaunokirjallisuudesta yhtään mitään.

Aloitin nimittäin Herra Darwinin puutarhurin ja siellä se edelleen jököttää yöpöydällä - syyttävänä, syvän sinisen kantensa kanssa, täynnä keskeneräisiä ja hassusti rivitettyjä lauseita. Lukuja jotka alkavat kesken ja loppuvat liian myöhään.

Taidan olla sekä hämmentynyt että tyhmä. Miksi Carlson ryttää Hylynryöstäjän ja kirjoittaa (minulle) käsittämätöntä proosaa? Olenko yksin tyhmyydessäni? Enkö enää tajua? Olenko koskaan tajunnutkaan?

Vai olisiko niin, että viisaat ovat viisaudessaan vain kuitenkin samoja tyhmiä kuin kaikki muutkin, ainoastaan pikkusieluisia kirjallisuuden kikat tuntevia viisastelijoita? Emmekö kaikki elä tässä samassa ajassa - missä kuitenkin on vain "joku", joka päättää mikä on parempaa, mikä huonompaa. Eikä se "joku" ole mikään jumala, vaan ihan samanlainen taivaltaan taittava tavis kuin me muukin - se "joku" kuvittelee sen "jonkun" olevan parempi kuin "ne kaikki muut".

Lukekaa Hylynryöstäjä. Merisää ja Kristina Carlson eivät koskaan enää kuulosta sen jälkeen samalta.