6. lokakuuta - Uusin Westö

Ariel, Adriana ja Jone. Frank, Eva ja Pete. Helsinki. Kallio. Punavuori, puliukot, Linjat, tappelut, huumeet, viina, rokki, Tukholma ja jatkuva hinku saada enemmän. Onko elämä aina ollut näin vaikeaa?

Westön "Älä käy yöhön yksin" jatkaa sukupolvien ja vuosien jatkuvia Helsinki-saagoja, polveilevia tarinoita joissa sankareita ei ole. Kaikilla on vikansa, vaikeutensa ja voimattomuutensa. Ja valitettavasti mitään niistä aika ei paranna - lähes päinvastoin. Ne, jotka luulevat pärjäävänsä, heitetään elämän armottomassa aaltoliikkeessä menetysten tielle. Ne, joita maailma on potkinut päähän, pääsevät maistamaan menestyksen makeutta.

Westön Helsinki on raaka ja ruma. Westön henkilöt ovat hekin raakoja ja sielultaan jos ei rumia, niin ainakin rikki. Mutta samalla kaikki on niin totta ja jopa lempeää: kukaan tai mikään ei ole täydellistä. Vaikka varoitetaankin ettei yöllä mennä yksin ulos, kaikki päähenkilöt sinne päätyvät.

Vimma vie ihmisiä eteenpäin - ja vimman puuttuminen jättää ihmisen jauhautumaan unohduksiin. Sama pätee tekstiin. Perustempo jaksaa kantaa, mutta yhdentekevät soolot puuduttavat. Hyppelin rivejä, eikä kertoja-Frankista valitettavasti ole Riku Bexariksi. Ja silti: mietin Adrianaa, niitä Linjoja, Arielia ja elämän kovuutta. Uudet lähiöt, parempi elämä, huuruiset illat, äidin etäisyys, isän puute, hingun hiipuminen, lähes pakottava tarve saada enemmän, tahtolähtö tai pakkomuutto kun rahat loppuu... Onhan se aina ollut näin vaikeaa!

Helsingistä 10, muusta 8+.

Kuka lukee? Ainakin äiti, mutta pettyy pahasti. Kenen pitäisi lukea? Jokaisen joka luulee olevansa jotakin. Miksi? Tämän jälkeen on (ainakin hetkellisesti armollisempi) kanssaihmisiä kohtaan - jopa vanhempiaan. Muuta? Varaa useampi ilta, vaimenna lapset.