15. lokakuuta - Selkee homma

- Äiti. Mä meen naimisiin.
- Ai! Kenen kanssa?
- Juhon.
- Okei... No, koskas te meette naimisiin?
- Lauantaina.
- Saaks äiti tulla kanssa?
- Ei. Äiti menee toimistolle.

9. lokakuuta - Harhateillä?

Luin Suomen Kuvalehdestä Kristina Carlsonin miniarvostelun Anna Janssonin kirjasta Hylynryöstäjä.

Olen hämmentynyt. Arvostamani kolumnisti ryttää Janssonin kirjan sanalla "pohjanoteeraus".

Olen lukenut Hylynryöstäjän - ja pitkästä aikaa pidin trilleri -genren edustajasta, jopa paljon! Totta kai Janssonin kirja täytyy ottaa vastaan remestys -fiiliksellä, crichtonimaisuuden sisäistäneellä asenteella. Ei siinä maita mullistella, eikä uutta juuri luoda. Mutta rymistelyrämistelynä kirja toimii kuin tauti.

Vai olenko hämmentynyt ja tyhmä? Koska en tajua Carlsonin kaunokirjallisuudesta yhtään mitään.

Aloitin nimittäin Herra Darwinin puutarhurin ja siellä se edelleen jököttää yöpöydällä - syyttävänä, syvän sinisen kantensa kanssa, täynnä keskeneräisiä ja hassusti rivitettyjä lauseita. Lukuja jotka alkavat kesken ja loppuvat liian myöhään.

Taidan olla sekä hämmentynyt että tyhmä. Miksi Carlson ryttää Hylynryöstäjän ja kirjoittaa (minulle) käsittämätöntä proosaa? Olenko yksin tyhmyydessäni? Enkö enää tajua? Olenko koskaan tajunnutkaan?

Vai olisiko niin, että viisaat ovat viisaudessaan vain kuitenkin samoja tyhmiä kuin kaikki muutkin, ainoastaan pikkusieluisia kirjallisuuden kikat tuntevia viisastelijoita? Emmekö kaikki elä tässä samassa ajassa - missä kuitenkin on vain "joku", joka päättää mikä on parempaa, mikä huonompaa. Eikä se "joku" ole mikään jumala, vaan ihan samanlainen taivaltaan taittava tavis kuin me muukin - se "joku" kuvittelee sen "jonkun" olevan parempi kuin "ne kaikki muut".

Lukekaa Hylynryöstäjä. Merisää ja Kristina Carlson eivät koskaan enää kuulosta sen jälkeen samalta.

7. lokakuuta - Honkasalo ja Eropaperit

Laura, Sinua pitäisi halata ja pitää hyvänä. Niin paljon pahaa tuntuu olevan sisälläsi. Millä mielikuvituksella olet kirjoittanut tämän kirjan?

Luin tätä yötä myöten, aamukolmeen. Oli pakko saada tietää, että menikö loppujen lopuksi niillä hyvin jotka sen ansaitsivat. On uskomatonta, että joku osaa laittaa sanansa paperille hyvin. Ne arkiset pienet jutut, ne suuret kaaret - Honkasalo osaa. Pienen tyhjäkäynnin ja totuttelun jälkeen kirja parantaa kuin sika juoksuaan.

Olen iloinen että luin tämän. Ei helppo, ei kevyt, eikä osin uskottava. Ja samalla helpottava, omaa oloa keventävä, uskoa valava.

Jokke, pala helvetissä. Mervi Kantokorpi, mitä siitä olisi pitänyt tiivistää? Olisi saanut jatkua vielä pidempään. Laura Honkasalo, kiitos.

Kuka lukee? Luultavasti vain 30-45 -v. naiset pääkaupunkiseudulla. Valitettavasti. Kenen pitäisi lukea? Kaikkien avioerolasten, kaikkien avioerovanhempien. Miksi? Maailma on ihan jotain muuta mitä luulet. Ja naiset pyörittävät sitäkin vähää. Muuta? Varaa tupakkaa, aikaa ja mieluusti mahdollisuus vetää suojakänni.

6. lokakuuta - Uusin Westö

Ariel, Adriana ja Jone. Frank, Eva ja Pete. Helsinki. Kallio. Punavuori, puliukot, Linjat, tappelut, huumeet, viina, rokki, Tukholma ja jatkuva hinku saada enemmän. Onko elämä aina ollut näin vaikeaa?

Westön "Älä käy yöhön yksin" jatkaa sukupolvien ja vuosien jatkuvia Helsinki-saagoja, polveilevia tarinoita joissa sankareita ei ole. Kaikilla on vikansa, vaikeutensa ja voimattomuutensa. Ja valitettavasti mitään niistä aika ei paranna - lähes päinvastoin. Ne, jotka luulevat pärjäävänsä, heitetään elämän armottomassa aaltoliikkeessä menetysten tielle. Ne, joita maailma on potkinut päähän, pääsevät maistamaan menestyksen makeutta.

Westön Helsinki on raaka ja ruma. Westön henkilöt ovat hekin raakoja ja sielultaan jos ei rumia, niin ainakin rikki. Mutta samalla kaikki on niin totta ja jopa lempeää: kukaan tai mikään ei ole täydellistä. Vaikka varoitetaankin ettei yöllä mennä yksin ulos, kaikki päähenkilöt sinne päätyvät.

Vimma vie ihmisiä eteenpäin - ja vimman puuttuminen jättää ihmisen jauhautumaan unohduksiin. Sama pätee tekstiin. Perustempo jaksaa kantaa, mutta yhdentekevät soolot puuduttavat. Hyppelin rivejä, eikä kertoja-Frankista valitettavasti ole Riku Bexariksi. Ja silti: mietin Adrianaa, niitä Linjoja, Arielia ja elämän kovuutta. Uudet lähiöt, parempi elämä, huuruiset illat, äidin etäisyys, isän puute, hingun hiipuminen, lähes pakottava tarve saada enemmän, tahtolähtö tai pakkomuutto kun rahat loppuu... Onhan se aina ollut näin vaikeaa!

Helsingistä 10, muusta 8+.

Kuka lukee? Ainakin äiti, mutta pettyy pahasti. Kenen pitäisi lukea? Jokaisen joka luulee olevansa jotakin. Miksi? Tämän jälkeen on (ainakin hetkellisesti armollisempi) kanssaihmisiä kohtaan - jopa vanhempiaan. Muuta? Varaa useampi ilta, vaimenna lapset.

1. lokakuuta - Dilemma

Roman Polanski raiskasi 30 vuotta sitten 13 -vuotiaan tytön. Korjaus! Huumannut, ja sitten raiskannut. Kamalaa.

Toisaalta, jokainen joka leffamaailmaa seuraa tietää, millainen ruojake Roman on. Hän on ollut "persona non grata" useissa maissa ja useissa piireissä 70-luvun lopusta alkaen. Maine on kiirinyt ympäri maailman. Rangaistusta siinäkin.

En osaa sanoa - en puolesta, en vastaan.