13. syyskuuta - Arvo-itus

Iltalehti kirjoittaa: "Suomalaisten nuorten arvot ovat muuttuneet aiempaa konservatiivisemmiksi, suomalainen RISC Monitor -arvotutkimus paljastaa." "Vakiintuneen elämän tavoittelu on selvästi lisääntynyt", RISC Monitor -tutkimusohjelman johtaja Tiitta Tiilikainen kertoo Hesarissa.

Äitini sai riemukohtauksen. Soitti erikseen kertoakseen minkälaisia patavanhoillisia nykyajan turvallisuutta tavoittelevat nuoret oikein ovat. Erilaista oli sentään silloin kun hän oli nuori! Taisteltiin paremman maailman puolesta, oltiin barrikadeilla, poltettiin rintaliivit eikä pelätty laittaa itseään likoon. Haluttiin parempi tulevaisuus; vihreämpi, sukupuolisuuntautumisvapaa (äitini luoma sanahirviö), erilaisuutta arvostava, silti tasa-arvoinen, kaikkia kunnioittava (paitsi sotaa!: äitini täsmennys) ja monikulttuurinen.

Hienoa.

Ja minä olen nyt konservatiivi. Kon. Ser. Va. Tiivi. Konser-Vad?-Tiivitaavi.

Miksikö? No. Olen kyllästynyt bodypumppaaviin aktiivi-isoäiteihin. Isäni ikäiset vaihtavat lennosta heitukoihin. Pelkään prekariaattiin joutumista. Haluan lapselleni parhaan mahdollisen koulutuksen, vaikka sitten rahalla. Haluan asunnon mistä omistaja ei voi lempata minua pihalle korkeamman vuokran toivossa (lue: haluan omistaa asunnon itse). Haluan viikonlopuiksi kesämökille nököttämään villasukat jalassa. Haluan ajaa sinne omalla autolla, ettei tarvitse kytätä onnikka-aikatauluja. En kestä Big Brother -teflonelämää, jossa menestys mitataan kirjaimellisesti rinnanmitalla.

Elämä on sekavaa. Haluan siihen pysyvyyttä. Haluan tasaisuutta. Haluan lempeitä rutiineita. Lempeitä rutiineita luo aika. Kannatan siis perinteitä, olen konservatiivi.

Ei ihan niin yksinkertaista.

En koskaan halua asettaa kyseenalaiseksi sitä, etteikö elämän pitäisi olla sukupuolisuuntautumisvapaata. En koskaan halua perinteistä "hellan ja nyrkin välissä" -kotiäitielämää. En halua valita työn ja lapsen välillä. En halua tinkiä (valitettavan vähän) vihertävästä ekoelämästäni. En koskaan halua tinkiä siitä, että kanssani saa olla eri mieltä. Kannatan vankasti sukupuolten, uskontojen, ihmisten välistä tasa-arvoisuutta (vaikka se tuntuisi vaikealta). En koskaan toivo olevani typerän ennakkoluuloinen. En koskaan halua menettää uteliaisuuttani ja kiihkoani puolustaa (en vain itselleni, vaan mielestäni maailmalle) tärkeitä asioita.

Ja silti. Haluan sen oman Ratulan. Haluaisin vanhan sitikan. Haluan rysälle kaikkea parasta. Haluaisin ihan oikeasti vakaan työn ja oman asunnon.

Mikä minä olen? Semi-, uus-, vähä-, sekakonservatiivi? Outoa olla niin kovasti kahta mieltä - ja pitää sitä täysin luonnollisena.