1.7.2011 - Kujanjuoksu on loppunut

Olen vetänyt kalsarikännit muistellessani erästä hyvää-pahaa ihmistä. Isääni.

Yritti tappaa minut saunaan. Halusi tappaa äitini kirveellä. Nauroi, kun siskoni veti kätensä läpi ikkunasta. Väitti että me naiset olemme hulluja. Hän ei. Niin sairasta menoa, ettei sitä kukaan usko. Kurmotti koiraa, kiristi minua, veti armottomasti turpaan äitiäni ja haukkui siskoani mielisairaaksi -- mutta häpesi, kun piti mennä sairaalaan katsomaan käsiensä ja mielensä jälkeä. Veti meidät taloudellisesti epätodellisiin syövereihin, nauraen koko matkan ulosottomiehelle.

Ja samalla -- hauska. Ystävien rakastama. Nopeasanainen. Fiksu -- katu-uskottavuuden mittareilla, ei koskaan kouluarvosanoilla. Terävä, silloin kun ei ollut kännissä. Utelias, maailmalle. Halukas aina lähtemään niihin uusiin juttuihin, varsinkin kun hänellä itsellään oli siihen intressi. Tiesi musiikista, tiesi kirjoista, tiesi elokuvistakin jonkin verran. Hellyyttävä, ja sitä hän osasi myös teeskennellä: voi, sääli minua kun minulla on siihen nyt tarve!

Nyt hän on kuollut.

Vihdoin!

Olen onnellinen, koska en usko isäni koskaan olleen onnellinen. Hän oli aina jotain muuta. Aina vain pistoksissa. Aina vain kännissä. Aina vain "jotain suurempaa". Aina vain menossa jonnekin toisaalle, ei koskaan siinä hetkessä.

Minä olen onnellinen, koska nyt hän on vihdoinkin paikoillaan, ei enää pakonomaista tarvetta hakea sitä "jotakinmuutavieläparempaa". Ei koskaan enää kännisoittoja, ei koskaan enää sinäetolemitään -vittuilua. Ei koskaan enää mäolenparempikuinsinä -asennetta. Ei koskaan enää aivansamamulle-, etkösätosiaanvälitä-, mikäsaatanasäluuletolevasi-, vittumäpistänsutmaanrakoon -taisteluita.

Isä on kuollut, mutta minä elän.

Vihdoin?

30.6.2011 - Vanha tuttu

Tapasin tänään jonkun jota en ole nähnyt pitkään, pitkään aikaan. Oli mukava nähdä. Hän muisti minut ihanan avoimena ja valoisena ihmisenä. Sen hetken siinä olinkin avoin ja valoinen -- iloinen ja onnellinen. Voi kun sen hetken olisi voinut laittaa rasiaan, rasian taskuun ja tulevaisuudessa avata aina synkän hetken tullen.

29.6.2011 - Konsulttiainesta

Kynätehtävät liian haasteelliseksi kokeva poikani on ulkoistanut piirtämisen tarhakaverilleen. Minulla on kymmeniä jonkun Markuksen piirtämiä Star Wars -kuvia. Pitääkö ne kaikki säästää?

28.6.2011 - Leo

Leo. Leo Jokela. Leo Tolstoi. Arkkipiispa Leo.

Nimessä Leo on jotain oudon surumielistä, oudon venäläistä. Kalpean pojan nimi. Minulle ei tule mieleen leijona, enemmänkin apea työhevonen. Kova konsonantti puuttuu, nimi vain löpsähtää suusta ulos. Lempeä ällä, vieras äänne. Lll-eo. Eo-eo. Englanniksi Lii-ou. Sanana Leo ei kirskahda, rätise tai tömähdä. Teo -- siinä on jo toisenlainen voima.

Vaikka taidan olla anti-Leo, onnea nimipäiväsankarille.

27.6.2011 - Todellinen macgyver -vinkki

Naistenlehdet pursuavat kesäherkkujen, kesäpukeutumisen ja kesäsisustamisen vinkkejä. Mökkielämä, rantaelämä ja terassielämä saavat sivukaupalla tilaa. On ohjeita kesäisiin käsitöihin, sadepäivän kirjoihin ja kasvien koulintaan.

Mutta siskot, kuinka tehdäänkään hätäterveysside tiettömän taipaleen takana? Sitäpä ei akkain aviisit kerrokaan! Onneksi olen minä, minä kerron.

Tarvitaan elmukelmua, talouspaperia ja jeesusteippiä (tai maalarinteippiä, tai jotain missä on reipasta liimapintaa). Teippi alle, elmukelmu päälle. Kiinnitetään alkkareihin. Talouspaperi kieputetaan haaraosan ympärille elmukelmun päälle. Ta-daa, jo passaa.

Ja juhannushan sujui siis rattoisasti.