25. syyskuuta - Vaikea sanoa mitään

Kauhajoen ja Jokelan tapahtumat ovat järjettömiä. En ymmärrä niitä.

En ymmärrä niitä miehiä - oikeastaan poikia - enkä tiedä mitä minun kuuluisi sanoa.

Glorifioitu itsemurha. Kiusatuista tulee kiusaajia. Niin kiltti poika, ettei siitä olisi uskonut. Niin mukava ja rento nuorimies, ei siitä olisi uskonut... Aikuisten pitää ojentaa auttava käsi, lasten ja nuorten mielenterveysmäärärahoista ei saisi tinkiä. Aseet kiellettävä, ministerin erottava. Mikä Suomessa mättää? Mikä netissä mättää? Miten tällaista voi tapahtua? Jokelasta ei opittu mitään. Koulun tehtävä enemmän. Vanhempien tehtävä enemmän. Tällaiseen on puututtava ajoissa.

Monilla on mielipide, minulla ei muuta kuin kylmää kumiseva sydän.

Niilläkin miehillä oli äidit ja isät, elämä edessä, mahdollisuus kaikkeen. Heitä on rakastettu, he ovat rakastaneet. Mutta mikä niksahti ja missä vaiheessa?

Montaa tahoa on syytetty, myös vanhempia. Mietin itseäni vanhempana. Tunnenko lastani nyt? Tunnenko lastani kymmenen vuoden päästä? Tunnistanko koskaan Rysän mahdollisen naksahtamisen?

Ahdistavaa ja pelottavaa.