18. joulukuuta - Haley Joel Osment

Muistattehan Kuudennen aistin catch phrasen, "I see dead people"? Kotona tämä on väännetty muotoon "I smell dead people". Meillä nimittäin haisee.

Hajun syytä on etsitty kaikista mahdollisista koloista, muttei löydetty. Mistä lähtee raadon dunkkis? Voiko jonnekin pesiytyä kuollut rotta? Onko mahdollista että joku / jokin on maatunut niin ettei sitä enää löydy? Täytyy jatkaa etsimistä.

Perjantaina oli firman pikkujoulut. En mennyt. Nyt huutonauru raikaa käytävillä ja ihmiset luikkivat huoneesta toiseen ilmeisesti pahoitellen pahoja tekojaan. Ei jaksa kiinnostaa.

Parin viikon päästä on "läksiäispäivä". Kehtaisiko ilmoittaa aamukahveilla, että se suurin syy, miksi täältä on päästävä pois on ahdistava ankeus ja ihmisten idiotismi.

13. joulukuuta - Röh, röh. Sika tässä.

Joulu tulla jollottaa, mutta tuotepäällikkö kollottaa. Taas on ajatusten harhailu saanut minusta vallan. Mietin ja pohdin, mietin ja pohdin. Mitäkö mietin? En oikein mitään järkevää.

Onko työpaikan vaihto sittenkään ratkaisu elämänlaatuongelmaan? Tuleeko minun ikävä näitä tyyppejä? Kuinka selviän ensi viikosta? Millainen on seuraajani? Mitä pomo tarkoitti sillä että tuskin enää tavataan? Miksi edeltäjälläni on puhelimessa aina kiire?

Hmmm. Otan nämä merkkeinä.

Ja miksei uusi pomo soita? Miksei kukaan tunnu piittaavan lähdöstäni? Kuinkakohan asia on otettu vastaan uudessa paikassa? Onkohan ne googlanneet minut ja muodostaneet mielipiteensä?

Miksi kaikki tuntuu niin vaikealta?

11. joulukuuta - Höps ja röps

Irtonainen olo jatkuu edelleen. Tuntuu samalta kuin olisi juonut tyhjään vatsaan neljä tuopillista olutta. (Kännäämisriskin maaginen rajahan on siinä kolmessa tuopissa, neljäs on jo paheiden poluilla tallailua.)

En tiedä mitä odottaa, en tiedä mitä toivoa. Kuulin, että (ainakin) yksi tulevista työtovereista on hakenut saamaani paikkaa. Voi olla, että katkeruus on ensimmäinen tunne jonka uudessa duunissa kohtaan. Täytyy vaan ottaa sellainen asenne, etten tullut tänne ketään kyykyttämään, mutten myöskään turhia nöyristelemään. Olla reilu ja reipas, ottaa asiat sellaisina kuin ne eteen tulee.

Nykyisessä mestassa puolestaan meininki vain pahenee. Huh, kohta olen jo poissa - onneksi.

7. joulukuuta - Hyvää päivää ja näkemiin

Nyt se on tehty. Sanoin itseni irti.

Olo on omituinen, jotenkin irrallinen. Olen samalla innoissani ja jännittynyt, mutta myös kauhuissani ja kaihomielellä. Ilmeisesti kaikki tämä kuuluu kuitenkin taudinkuvaan.

Ensi viikon alussa menen kirjoittamaan sopimuksen uuden paikan kanssa. Joku voisi ihmetellä miksen pelaa varman päälle ja ilmoittanut asiasta täällä vasta sitten kun kaikki on salettia. En kuitenkaan jaksanut odottaa. Minusta oli reilumpaa kertoa heti, että lähdössä ollaan. Ja jos nyt joku ottaa asiakseen sabotoida tulevan uuden pestin minulta, niin siitä vaan! Hah. Sellaiselle ei sitten voi mitään. Sitten mentäisiin takaisin marketin kassalle hillumaan, eipä siinä sen kummempaa.

Mutta tässäpä tämä. Kohta tämä on ohi.

5. joulukuuta - Paras päivä ikinä.

Veronpalautuksia. Uusi työpaikka. Rysis otti ensi askeleen ilman tukea.

Olen niin onnellinen, että vatsassa kutittaa!