6.11.2011 - Minä, Melleri ja Morrison
Morrisonista ei sanaakaan. Morrisonia vihaan. Melleristä sen sijaan muutama virke. Minusta lause. Tai kaksi.
Anhavan kirja on hieno. Lukekaa se! Pituudesta on joku valittanut -- hah. Jos elämä on nin tapahtumeikas, mitä sitä tiivistämään! Eihän sitä voi!
Kamalaa, hienoa, uskomatonta (todellakin hienolla tavalla), uskomatonta (ei todellakaan niin hienolla tavalla), traagista, itkettävää... Mellerin on pakko olla ollut aika uskomaton (siinä positiivisessa mielessä) jo pelkästään sen takia että yösijoja, parisuhteita, piriä, pillua ja duuneja on riittänyt. Ja samalla ihan järkyttävä: kuka oikeasti uhkailee baareissa tai heiluu vaimonsa edessä tuolla tavalla, vittuillen käytännössä kaikelle mikä liikkuu?
Ei ihmepoika, vaan ihme jätkä, hyvässä ja pahassa.
Nadjailu iski ja kovaa. Tuli lapsuus mieleen. Nuoruuskin, ja aikuisiällä toisen ihmisen suorittamana. (Se nadjailu siis, ei oma aikuisuuteni. Sen jouduin tekemään ihan itse.) Mellerin ja Pyykön lapsille hatunnosto. Miten tuollaista kuvailisi? Kestävyysurheiluksi jossa mitaleita ei koskaan jaeta? Yhtä kaikki! Pärjäsivät. Olen onnellinen, mutta samalla kadehdin heitä.
Huh, heikottaa. Nyt tarvitaan liuotinta; alkoholi tappaa itsesäälin tehokkaasti. Kohta voitan haaveissani.
